Muistatko kesän 2012 NHL-varaustilaisuuden? Suomalaistähti nousisi nykyvalossa kärkisijoille
NHL:n kesän 2012 varaustilaisuus muistetaan jäkeenpäin todella laadukkaana vuosikertana ennen kaikkea maalivahtien osalta.
Koko varaustilaisuuden ykkösnimestä, venäläishyökkääjä Nail Jakupovista tuli myöhemmin yksi NHL-historian suurimmista ykkösvarausflopeista: tuittupäinen junnuliigojen supertähti pelasi lopulta urallaan 350 NHL-peliä. Parhaalla kaudellaan sittemmin KHL:ään siirtynyt hyökkääjä iski 33 tehopinnaa.
Varaustilaisuuden eliittiä olivat ehdottomasti sen neljä maalivahtihelmeä: Andrei Vasilevski, Connor Hellebuyck, Matt Murray sekä Frederik Andersen. Jokainen on noussut urallaan NHL-tason ykkösvahdiksi, vieläpä sarjan eliittiin kuuluvaksi sellaiseksi.
Rakensimme kesän 2012 draftin kärkikymmenikön uusiksi nykyvalossa katsottuna. Top 10 kokisi melkoisen myllerryksen, sillä ainoastaan vitosvaraus Morgan Rielly mahtuisi uudessa listauksessamme kymmenen kärkeen.
Suomalaisväriä listalle toisi Chicago Blackhawksiin 1. kierroksen 18. vuorolla alunperin varattu Teuvo Teräväinen, joka harppaisi uudella listalla peräti sijalle 4. Katso uusintadraftin tulokset alta.
2012 NHL draft: todellinen varausjärjestys
1. Nail Yakupov, Edmonton
2. Ryan Murray, Columbus
3. Alex Galchenyuk, Montreal
4. Griffin Reinhart, NY Islanders
5. Morgan Rielly, Toronto
6. Hampus Lindholm, Anaheim
7. Mathew Dumba, Minnesota
8. Derrick Pouliot, Pittsburgh
9. Jacob Trouba, Winnipeg
10. Slater Koekkoek, Tampa Bay
2012 NHL draft: varausjärjestys nykyvalossa
1. Andrei Vasilevski (19, Tampa Bay)
2. Connor Hellebuyck (130, Winnipeg)
3. Morgan Rielly (5, Toronto)
4. Teuvo Teräväinen (18, Chicago)
5. Filip Forsberg (11, Washington)
6. Matt Murray (83, Pittsburgh)
7. Colton Parayko (86, St. Louis)
8. Jaccob Slavin (120, Carolina)
9. Tomas Hertl (17, San Jose)
10. Frederik Andersen (87, Anaheim)
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa