Melkoinen suolaus! Liigajumbon ruotsalaisveskarilta kovia syytöksiä joukkuekavereilleen: ”Täysin uusi kokemus”
Kuva: Juha Tamminen
Sport-maalilla päättyneellä kaudella torjunut Stefan Stéen on avautunut ajastaan Vaasassa ruotsalaissivusto Hockeysverige.se:lle.
27-vuotias veskari antaa ymmärtää, ettei sarjajumbon riveissä pelaaminen mennyt ”ihan” putkeen.
– Oli pitkään raskasta, kun jouduin viettämään runsaasti aikaa yksin. Olin ainoa ruotsalainen (joukkueessa) ja tuleva vaimoni oli kotona Ruotsissa, Stéen kuvailee ja jatkaa:
– Hitto tämä kuulostaa ihan kuin olisin pelannut Pohjois-Amerikassa kahdeksan tunnin aikaeron päässä. Eihän se tietenkään niin ollut, mutta oli raskasta olla erossa (puolisosta).
Elämä kaukalossa ei sekään ollut helppoa.
– Aloitin ihan hyvin, mutta sitten menimme paniikkiin ja hävisimme useita otteluita. Ollakseni rehellinen, syksy oli melkoista kaaosta. Kului varmaan 15 peliä, ettei yksikään pelaaja ollut tasollaan, Stéen muistelee.
Marraskuussa Sport vaihtoi päävalmentajaa, kun Ari-Pekka Pajuluoma sai tehdä tilaa Risto Dufvalle ja ryhmään saatiin pientä piristystä. Kaikki oli kauden pelastamisen kannalta kuitenkin myöhäistä.
– Kuten tiedetään, Liiga on suljettu, eikä sarjan viimeisinä olevilla ole lopulta enää mitään mistä pelata, Stéen toteaa.
Veskari kertoo myös huomanneensa, ettei kaikkia pelaajia enää homma kiinnostanut.
– Valitettavasti monet joukkueessa alkoivat jo aikaisessa vaiheessa miettiä enemmän seuraavaa kautta sen sijaan, että olisivat eläneet siinä hetkessä. Se oli itselleni täysin uusi kokemus, Stéen paljastaa.
Veskarin omassa kaudessakaan ei ollut hurraamista. Hän nappasi kiekot kiinni 23 ottelussa erittäin vaatimattomalla torjuntaprosentilla 88,6.
Stéen ei jatka vaasalaisjoukkueessa ensi kaudella. Tällä hetkellä hän harjoittelee kotimaassaan ja pohtii seuraavaa peliliikettään.
LUE MYÖS:
- Näin Tomek Valtonen kommentoi Jokerien mahalaskua
- Jokerit jäi taas jyrän alle – SM-liigan kriisiseurojen taaperrus jatkuu
- Hämmentävä hetki Mestiksessä – maalilaulu yllätti kaikki
- Urheilucast väittää: JYP-tähdestä karmea tieto
- Liiga-jumbon kurimus kasvaa: kaksi kärkipelaajaa sivuun
- Jokerit: tähtihankinta jälleen ulkona kokoonpanosta!
- Suomalainen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan ja pelasi yhden ottelun – sitten tuli treidi
- Hjallis Harkimon poika löysi uuden seuran Suomesta
- NHL-seurat vaihtokaupoilla – suomalaisvahdin lähtö paikattiin nopeasti
- HIFK kokeili uutta järjestelyä Nordiksella – Olli Jokiselta suora toive
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”