Kärpissä hirmupinnoja latonut lupaus vaihtoi maisemaa Liigassa – ”Koutsi voi laittaa kentälle ihan missä tilanteessa vaan”

Oululaislähtöisen pakki Olli Vanttaja tulee suomalaiselle kiekkoväelle tutuksi alkavalla kaudella. Pääasiassa Kärppien junnuissa uraansa tehnyt parikymppinen pelaaja siirtyi ensi kaudeksi Vaasaan ja Sportiin.
Kolme liigaottelua pisteittä pelannut puolustaja kertoo Sportin kotisivuilla, että seura tuntui hänelle oikealta vaihtoehdolta lähteä kehittymään ja ottamaan seuraavaa askelta.
Vanttajan osaamisalueita ovat kiekollinen pelaaminen ja ylivoimat.
– Viime kaudella pääsin pelaamaan ylivoimaa, alivoimaa ja tasaviisikoin. Haluan olla sellainen puolustaja, että koutsi voi laittaa kentälle ihan missä tilanteessa vaan, 1+1-vuotisen pahvin tehnyt pelaaja valaisee.
Vanttaja pelasi viime kaudella 45 ottelua Kärppien A-junnuissa ikäluokan pääsarjaa. Hän iski massiiviset tehot 4+33=37 (+29), sitä edellisellä kaudella runkosarjan saldo 52 pelissä oli 3+27=30 (+25). Pudotuspelit toivat vyölle tehot 2+5=7 (+5).
Mökki- ja kalamies on käynyt nyt aamuisin pelaamassa tennistä, sulkapalloa ja pickleballia. Kuvioihin ovat kuuluneet myös voimaharjoittelut.
– Iltaisin olen treenannut kotosalla. Tykkään monipuolisesta fysiikkaharjoittelusta ja pallopeleistä.
Entä Vanttaja joukkuearjessa?
– Kopissa en ole ehkä se äänekkäin kaveri, mutta tykkään kyllä jutella ja heittää läppää vaikka vieruskaverin kanssa. Odotan innolla, että pääsen tutustumaan uusiin joukkuekavereihin.
Pelaaja odottaa itseltään ehjää, hyvää kautta ja murtautumista kokoonpanoon heti pelien alkaessa.
– Meillä on hyvä nippu kasassa ja uskon, että pystymme joukkueena taistelemaan tiemme playoffseihin ensi kaudella.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- USA julkisti ensimmäiset pelaajansa olympialaisiin!
- Kanadan ensimmäiset olympiavalinnat julki – hurja lista NHL-supertähtiä
- HIFK palkkasi uuden toimitusjohtajan
- Huipputulos! KalPa takoi komeat voitot
- Jukka Jalonen valitsi ensimmäiset pelaajat olympialaisiin – mukana Liigasta tuttu nimi
- Lähde: TPS ja Kärpät kamppailevat jättivahvistuksesta!
- Kärpät nappasi vahvistuksen NHL-seurasta!
- Olympiavalinnat julki – Ruotsi pisti pöytään melkoisen yllätyksen!
- Kuusi nimeä valittu! Tässä ovat Suomen olympiajoukkueen ensimmäiset pelaajat
- Winnipeg ja Colorado juonivat jättitreidiä siirtotakarajalla – tähän kaikki kaatui
- MTV: Tämä seura haluaa nyt Liigaan – ”Panostettu 20 miljoonaa”
- AL: Henrik Haapala siirtyy Liigaan – tässä uusi seura
- NHL jää taakse – suomalaisvahti siirtyy Liigaan!
- Kaleva: Kultaleijona neuvottelee sopimuksesta Kärppien kanssa
- Expressen: Tässä on Kärppien lupaama pelaajahankinta
- Entisen Liiga-tähden sopimus purettiin Sveitsissä!
- Tappara saamassa huippuvahvistuksen NHL:stä
- Huhumylly käy kuumana: onko tässä Brad Marchandin seuraava osoite NHL:ssä?
- Urheilucast: Jättipalkkaa nauttineen Tommi Tikan Kärpät-diilistä iso paljastus
- Lähde: Tässä Liigan pistelingon uusi joukkue