Kamala paljastus: Toisena varattu NHL-tähti vihjailee uran lopettamisesta 26-vuotiaana
Columbus Blue Jacketsin puolustaja Ryan Murray, 26, on ajautunut urallaan todelliseen loukkaantumiskierteeseen.
Kesän 2012 kakkosvaraus on pystynyt pelaamaan NHL:ssä vain 358 ottelua tähän mennessä käydystä 589:stä ottelusta.
– Mitään voi koskaan pitää itsestäänselvyytenä jääkiekossa. Kaikki mitä annetaan, on otettava. Joskus ne asiat ovat negatiivisia, joskus positiivisia. Minulla on ollut hieman kumpaakin. Siitä täytyy vain ammentaa oppia, Murray kertoi The Score -sivuston haastattelussa.
Murrayn 4,6 miljoonan dollarin palkan tuova on katkolla kesällä 2021, eikä kanadalaisen uran jatko ole mitenkään vielä varmaa.
– Kaikki informaatio, jota olen saanut, niin vielä ei taida olla aika lopettaa uraa. Meillä on ollut lääkärin kanssa näitä keskusteluja jo. Ne ovat rankkoja keskusteluja, Murray avasi.
– Jätkiä loukkaantuu jatkuvasti, ja päätöksiä täytyy tehdä. Kun olet sen päätöksen tehnyt, niin sen kanssa täytyy elää. Olen vasta 26-vuotias, ja istun tässä miettimässä, että nyt täytyy vain tehdä se mitä voi. Tässä tilanteessa on kuitenkin pidettävä itsestään huolta. Nyt katson kuitenkin tulevaisuutta positiivisessa valossa, Blue Jackets -puolustaja jatkoi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- AL: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- NHL:ssä täysi sirkus päällä: maalivahdit tappelivat 60 000 katsojan edessä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!