Sami Kapanen koki yhden NHL-uransa vaarallisimmista loukkaantumisistaan jo ennen ensimmäistäkään NHL-ottelua. Kesällä 1995 Hartford Whalersiin siirtynyt Kapanen sai vakavan pää- ja niskavamman harjoitusleirillä törmättyään Gerald Diduckin kanssa.
– Sain oikeaan laitaan syötön ja olin leikkaamassa keskelle päin. Sieltä oli tulossa semmoinen melkoisen isokokoinen Gerald Diduck tekemään vastataklausta ja minulla petti teristä kantit ja tipuin kylkiasentoon. Liu’uin kyynärvarren varassa kohti keskiympyrää ja Diduck ei saanut otettua taklausta takaisin, ja hänen polvensa tuli suoraan kasvoihin ja päähän. Aika kovalla retkautuksella pää heilahti, kertaa Kapanen Suplan haastattelussa.
Kapanen pääsi vaihtoon, mutta ennen seuraavaa vaihtoa hänellä alkoi silmissä sumentua ja hän sai hengitysvaikeuksia. Hänet siirrettiin ensiapuun ja sairaalaan, jossa hän oli muistinsa mukaan yhden yön.
Kapanen oli saanut päähänsä verenpurkaumia, jotka olivat valuneet ympäri selkärankaa aiheuttaen kipuja, jotka pakottivat uusiin tutkimuksiin. Huilia tuli kaksi kuukautta.
– Se oli aika pysäyttävää. Hoitava lääkäri sanoi, että jos olisi itse siinä, niin ei pelaisi enää ikinä jääkiekkoa. Riskitekijöitä oli paljon ja olin onnekas, että toivuin. Olin 22-vuotias ja unelmassa kiinni, niin lopettaminen ei ollut vaihtoehto, Kapanen sanoo.