Muistatko? HIFK:lla oli jo sopimus tulevan NHL-supertähden kanssa – ”Perhana, nyt tapahtuu jotain erikoista”
Neuvostoliiton punakoneen riveissä 1980-luvulla ihastuttanut hyökkääjä Igor Larionov nousi 1990-luvulla NHL:n supertähtien joukkoon.
MM- sekä olympiakultaa sekä sittemmin Detroit Red Wingsissä kaksi Stanley Cupia voittanut hyökkääjä oli ennen NHL-uransa alkua jopa lähellä päätymistä HIFK:n SM-liigajoukkueeseen.
Pitkäaikainen HIFK-pomo Frank Moberg muistelee seuran historian merkityksellisimpiin tapahtumiin palaavassa HIFK 120 tarinaa -sarjassa Larionovin kanssa solmittua esisopimusta.
– Juttu lähti siitä, että Pena Matikaisella oli virolainen tuttava. Tämä tuttava väitti, että hänellä on yhteyksiä Neuvostoliiton maajoukkueen pelaajiin. Hän kertoi, että olisi mahdollista signata tällainen pelaaja. Se oli sitä aikaa, kun Viktor Tihonovin homma ei enää sopinut heille, Moberg aloittaa.
Virolainen yhteyshenkilö luovutti Mobergille listan, jossa oli useampia nimiä, mm. Larionov.
– Sanoin, että järjestä tapaaminen. Se tapaaminen tapahtui Göteborgissa. Tavattiin hotellissa. Mulla oli mukana SM-liigan perussopimus, jossa ei puhuta rahasta mitään. Se allekirjoitettiin siellä. Ajattelin, että perhana, nyt tapahtuu jotain erikoista.
Lopulta HIFK-siirto kariutui Vancouver Canucksin tultua NHL:stä tarjouksineen väliin.
– Vancouver ilmoitti, että he ovat varanneet kyseisen äijän oikeudet ja se lopetti homman. Eihän minulla ollut mitään lihaksia vastustaa tällaista siirtoa.
Larionov on myöhemmin pahoitellut Mobergille tekemiään ohareita.
– Hän on käynyt täällä jokunen kerta ja pyytänyt kaksi kertaa anteeksi, että petti HIFK:n silloin eikä kunnioittanut tekemäänsä sopimusta. Meillä on erittäin hyvä suhde, kaverihan on aivan ilmiömäinen ihminen sen lisäksi, että hän oli ilmiömäinen kiekkoilija. Oli helppo antaa anteeksi.
Voit katsoa Mobergin haastattelun aiheesta täältä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä