Maailmalla jylläävä koronavirus on todistanut urheilun suuruuden, ihanuuden ja tärkeyden rajulla, konkreettisimmilla mahdollisella tavalla. Hinta on liian kova. Kun arjessa ei oikeasti juurikaan ole urheilua, tajuaa sen merkityksen vasta nyt.
Sunnuntai-iltana likimain tuulettelin kuullessani, että Färsaarten jalkapalloliiga on pian alkamaisillaan. Jotain iloa tähän arkeen! Tuoretta, oikeaa urheilua.
Urheilun merkittävimpiä asioita ovat tunteet ja yllätyksellisyys, livenä hien haju, kenties jäähallille ominaiset äänet.
Tuore urheilu, siis pelit tai kisat ollessa kesken tarjoavat niitä. Sen vuoksi allekirjoittaneen on vaikea nähdä, mitä riemua esimerkiksi jääkiekon viime vuoden MM-finaalin tai muun ison suomalaisen urheilusuorituksen töllöttäminen tuovat? Saatika joidenkin Liigan ePlayoffsien seuraaminen. Toki ne ovat tuoretta viihdettä, mutta eivät urheilua.
Vanhojen urheilupätkien tai ei-urheilun näyttäminen eri viestimien läpi on ehkä ihan sympaattinen ja kiva ajatus, mutta jutun kirjoittaja mieltää nuo lähinnä tekohengitykseksi ilman tulosta.
Reilun 50 000 asukkaan Färsaarilla oli todettu viikonloppuun mennessä vajaat 200 tartuntaa, eikä määrä ole kasvanut viime aikoina rajusti. Kuolematkin pyörivät moneen muuhun maahan verrattuna inhimillisissä määrissä – vaikka jokainen toki liikaa onkin.
Päätös pelien alottamisesta kuulostaa kaikkiaan järkevältä – joskushan normaalin elämän on kuitenkin jatkuttava vallitsevan farssin jälkeen. Taitaa tulla jutun kirjoittajasta, lätkäjätkästä, Färsaarten ja Valko-Venäjän jalkapallosarjojen fani. Vanhat jääkiekkokoosteet ja ePlayoffsit kun ovat tekohengitystä ilman tulosta.
Maanantaimieli on helmikuussa alkanut ja maanantaisin ilmestyvä Miska Miettisen mielipidetekstien juttusarja puhuttavista puheenaiheista.
LUE HUHTIKUUN MUUT MAANANTAIMIELET:
Maanantaimieli: Liigan sarjasysteemi rankoo rajusti – onneksi NHL:n vastenmielistä sirkusta ei tarvitse todistaa Suomessa