Maanantaimieli: Liigan sarjasysteemi rankoo rajusti - onneksi NHL:n vastenmielistä sirkusta ei tarvitse todistaa Suomessa

NHL:n varaustilaisuus on joka kesä, viime vuosina juhannuksina, suuren yleisön herkullisin tapahtuma. Jännitetään, että mihin rupusakkeihin suurimmat lupaukset pääsevät? Ja mille joukkueelle annetaan eniten tasoitusta sen surkean kauden jälkeen? Kuten tiedetään, varausjärjestys sovitaan painotetussa arvonnassa, jossa NHL:ssä viimeiseksi sijoittuneella joukkueella on paras mahdollisuus saada ensimmäinen varausvuoro. Ei mene kirjoittajan jakeluun. Käännetyn järjestyksen tavoittena on pitää liiga tasaisena. Ei mene kirjoittajan jakeluun tämäkään. Ei pitäisi mennä kenenkään jakeluun. NHL:n varaustilaisuus on itse asiassa yksi sarjan vastenmielisimmistä jutuista koko vuoden mittapuulla. ”Koitetaan tässä väkisin saada häntäpään jengejä menestymään, jotta bisnesliigassa säilyisi jännitys. Koitetaan vaihtaa mestaria väkisin”. Onpa urheilullista. Kun NHL:n palkkakatto on kesken olevalla kaudella 81,5 miljoonaa dollaria, on se parista aiemmasta noussut noin kuudella miljoonalla. Palkkakattosysteemi on hyvä, kun se on sama kaikille. Bisnes toki kuuluu ammattilaisurheiluun, eikä siitä pääse eroon, vaikka kuinka haluaisi. Mutta varaustilaisuuden kaava sotii urheilullisuutta vastaan. NHL:ssä huonoimmat yrittävät hävitä kevään viimeisiä pelejä tulevan kesän ykkösvarauksen toivossa? Jotenkin ei edes hävetä sanoa, että onneksi vuoden 2010 ykkösvaraus Taylor Hall ei onnistunut tuomaan minkäänlaista iloa Edmonton Oilersille. Sama koski kesän 2012 ykkösnimi Nail Jakupovia. Edmonton puppeloi urakalla. Luojan kiitos, St. Louis Bluesin viime kesän kärkipelaajat, eli Ryan O’Reilly (2009, #33), Jaden Schwartz (2010, #14) ja Vladimir Tarasenko (2010, #16) eivät olleet ihan kärkipään varauksia – eli älyttömän varaussysteemin tuomia armopaljoa. Ratkaisevista kenttäpelaajista ainoastaan Alex Pietrangelo (2008, #4) varattiin aikoinaan lähellä keulaa. Pitänee painottaa väliin, ettei tässä ole tarkoitus haukkua NHL:ää, vaan nimenomaan varaussysteemiä. Vertailuun voisi ottaa Liigan, jossa on epäkohtansa siinäkin. Suljettu sarja. Häviäjät palkitaan, kun ei voi pudota – samalla lailla häviäjät palkitaan taalaliigassakin. Ei urheilullisuutta? Tavallaan suljettu Liiga olisi hyvä nähdä toisinpäin. Suljetussa sarjassa rankaistaan itse asiassa kovalla kävällä. Huonoimmat joutuvat myymään avainpelaajiaan keväällä, kun saumat jatkopaikkoihin valuvat käsistä. Ja nämä toimenpiteet johtavat yleisökatoon. Toki rahavirtaa sisäänpäin on, mutta putoavilta joukkueilta valuaa vähän tuloksista riippuen kevät tai koko alkuvuosi kankkulan kaivoon. Kovin mahdollinen rangaistus suljetussa sarjassa. Ei paljoa naurata. Miten nousi KooKoo Liigan kärkeen päättyneellä kaudella? Ei armopaloilla, vaan kovalla työllä, loistavilla hauilla, joista Samuel Bucek oli ainoa floppi. Huippu-urheilussa urheilullisuus ja niiden tuomat seuraukset, eli menestyksestä palkinnot ja menestymättömyydestä rangaistukset, tulisi mennä kaiken edelle. Maanantaimieli on helmikuussa alkanut ja maanantaisin ilmestyvä Miska Miettisen mielipidetekstien juttusarja puhuttavista puheenaiheista. LUE MYÖS HUHTIKUUN 1. MAANANTAIMIELI: Maanantaimieli: Koronaviruksen tuoma liigakauden keskeyttäminen pelasti ihmeellisesti kyykänneen Tapparan totaaliselta farssilta