Maanantaimieli: Piskuinen liigalauma jysäytti mielenkiintoisella tavalla – Suomeen palaava mysteerihyökkääjä voi olla kauden kovimpia vahvistuksia
Liigassa nykyisellä taipaleellaan aina pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt Jukurit teki aiemmin keväällä lupaavan oloisen, parhaimmillaan kenties huikeutta hipovan hankinnan. Jukurien kokoisen organisaation on vaikeampaa saada yhtä jännittävää peluria kuin minkä se äskettäin hankki.
Eli kenet? Viiden Pohjois-Amerikan kauden jälkeen Suomeen palaava Teemu Pulkkinen on tuon visiittinsä jälkeen kiehtovimpia pelaajia koko sarjassa. Niin roolinsa kuin toistaiseksi kysymysmerkkien alla olevan potentiaalinsa myötä.
Miksi?
Muistatteko, mitä Pulkkinen teki ennen USA:han lähtöä Bluesin A-junioreissa ikäluokan SM-liigassa kaudella 2014-15 kaikkiaan 47 runkosarjan pelissä? Hän kiskoi hämmentävät tehot 35+39=74 (+25). Yhdeksässä pudotuspelissä kertyivät pisteet 6+5=11 (+5).
Tuolloin sarjan pistepörssissä jäivät taakse muun muassa Kärppien Sami Anttila, silloinen joukkuekaveri Antti Suomela, Ilveksen Ville Meskanen, KalPan Miikka Pitkänen ja SaiPan Ville Vainikainen. Tavallaan siis voisi verrata, että näistä joku pelaisi Jukureissa alkavalla kaudella Pulkkisen sijaan.
Kuulostaa lupaavalta. Eikö vaan?
Tuon A-junnukauden jälkeen pelaaja lähti rapakon taakse, jossa Pulkkisen pelipaikka vaihtui laidalta keskelle. USHL:ää ja NCAA:ta pelannut hyökkääjä iski jälkimmäisessä 130 pelissä tehot 22+31=53 (-23).
Siirtyminen laidasta sentteriksi ei ollut sattumaa. Pulkkinen kertoi haastattelussamme viime viikolla, että silloinen luotsi Dean Blaiss puhui tästä ylvääseen sävyyn.
– Koutsi joskus ensimmäisenä vuonna ilmoitti, että hän haluaa viisaimmat pelaajat sentteriksi – ihan sama, onko ennen pelannut. Ilmeisesti se oli hänen syy.
– Ainakin jollain tavalla voi miettiä, että sentterinä pelaaminen oli positiivista.
Eli nuoresta pojasta 25-vuotiaaksi hän on kokenut lukuisan nykyisen liigatähden lyömisen Nuorten SM-liigan pistepörssissä, muutoksen laidasta keskelle, luotsin ”viisas pelaaja” -kehut ja roolin radikaalin muutoksen myös pisteiden valossa.
– Pienempänä olen ollut tehokkaampi, mutta ei se mihinkään ole hävinnyt. Kyllä ne tehot sieltä löytyy.
Ei kuulostaa yhtään huonolta.
Tarkasteltaessa Jukurien aiempien liigakausien parhaimpia pistemiehiä voi vain todeta, että joukkue todellakin tarvitsisi pistetykkiä. Alla parhaat pistemiehet kausikohtaisesti (ottelut, maalit+syötöt=pisteet) sekä Jukurien tehdyt maalimäärät ja sijoitukset joukkueiden maalipörsseissä.
2019-20: Vadim Pereskokov, 46, 16+18=34
2018-19: Turo Asplund, 58, 10+27=37
2017-18: Teemu Suhonen, 60, 12+27=39
2016-17: Zach Budish, 60, 15+27=38
2019-20: 127, 13.
2018-19: 145, 13.
2017-18: 133, 15.
2016-17: 128, 12.
Tehoja Jukurit tarvitsee, ja niitä Kirkkonummella lapsuutensa varttunut pelaaja todennäköisesti tuo. Nuoruusiäissä Pulkkinen ei enää ole, mutta Nuorten SM-liigan tilastot ovat vertailukelpoisia, koska muutkin tähdet ovat nousseet tuolta Liigaan. Pulkkinen on latonut 92 pelissä tehot 55+64=119 (+50), lisäksi 20 pudotuspeliottelun saldo on 15+9=24 (+14).
Pisteiden lisäksi silmiinpistävää on tehotilasto, joka ei kerry sattumalta plussalle – niin runkosarjassa kuin pudotuspeleissäkin. Lisäksi kokemukset pohjoisamerikkalaisista kaukaloista ovat pakosti Liigassa auttavia.
Pohjois-Amerikan reissulla Pulkkinen, nopea ja fiksu pelaaja, keskittyi tulemaan kokonaisvaltaisemmaksi pelaajaksi, joka pystyisi puolustamaan vastuullisesti ja hyökkäämään luovasti. Voiko muuta pyytää? Suomeen palaava mysteerihyökkääjä voi olla kauden kovimpia vahvistuksia.
Maanantaimieli on helmikuussa alkanut ja maanantaisin ilmestyvä Miska Miettisen mielipidetekstien juttusarja puhuttavista puheenaiheista.
LUE HUHTIKUUN MUUT MAANANTAIMIELET:
Maanantaimieli: Tekohengitystä ilman tulosta – vanhojen urheilupätkien katsominen ei tunnu yhtään miltään
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- HIFK:lle taas uusi karmea takaisku: tähtihyökkääjä loukkaantui
- Oho! NHL:n venäläisvahti lensi yllättäen farmiin
- Pelicans tylyttää Tapparaa somessa: ”Jäädään vaan jäähän makaamaan”
- Kiekko-Vantaa vahvistuu Liiga-hyökkääjällä: ”Monipuolinen huipputason pelaaja”
- JYPistä ja HIFK:sta tuttu suomalaispakki löysi uuden joukkueen
- Tapparan mestarihyökkääjä siirtyy TPS:ään
- Entisen Liiga-vahdin sopimus purettiin erikoisesta syystä – nyt löytyi uusi joukkue
- Poikkeuksellinen päätös: NHL-tähden sopimus perutaan
- Jukurien ulkomaalaishyökkääjä pitkään sivussa – seura hankki apuvoimia Lukosta
- Upea maali! Suomalaiskaksikko säväytti NHL:ssä – luotsilta kehuja
- Se loppui lyhyeen – kaksinkertainen Liiga-mestari ulos seurastaan
- Suomalainen tehonyrkki iskettiin jälleen yhteen – heti alkoi tapahtua
- Kulisseista raju paljastus Patrik Laineen tilanteesta
- IS: Tässä on Liigan palkkakuningas – tienaa kaudesta jättisumman
- HIFK iski tiskiin yllättävän pelaajahankinnan!
- HIFK-tähti Jori Lehterän loukkaantumisesta tipahti uutta tietoa – seurapomo avasi tilannetta HS:lle
- SaiPalle järisyttävä takaisku – ykköskentän mies puoli vuotta sivussa
- Toimittaja: Patrik Laine vältti kammokohtalon – näin pitkä toipumisaika odottaa
- NHL:ssä jysähti! Entinen 70 pisteen tehomies sai lähtöpassit
- Maisema vaihtuu! Tappara-hyökkääjä siirtyy Saksaan