LS: Lukon huippuvahvistus tähyää KHL:ään – myös konkarihyökkääjä lähtökuopissa

Lukko on kokemassa kesän aikana kovia menetyksiä, uutisoi Länsi-Suomi (maksumuuri).
Lehden saamien tietojen mukaan Vili Sopanen ja Sebastian Repo vaihtavat todennäköisesti maisemaa ensi kaudeksi. Aiemmin myös Lukas Klok vapautui siirtomarkkinoille.
Länsi-Suomen mukaan Sopanen kaupittelee tällä hetkellä Rauman asuntoaan ja asustelee Lahdessa, eikä Lukossa jatkaminen vaikuta enää todennäköiseltä, vaikka ensi kaudesta olisi vielä voimassa oleva sopimus.
Florida Panthersin organisaatiosta Lukkoon saapunut Repo saattaa sen sijaan siirtyä KHL:ään. Sama tavoite on myös Klokilla. Kummankin pelaajan kohdalla Lukkokaan ei ole täysin poissuljettu vaihtoehto, mikäli töitä ei irtoa isommista ympyröistä.
– Kyllä me kovin mielellämme hänetkin (Revon) pitäisimme. Häneen pätevät aika lailla samat sanat kuin Klokiin, sillä hän tykkäsi olla meillä ja me tykkäsimme hänestä. Hän on kuitenkin niin hyvä pelaaja, että KHL-mahdollisuus on hänellä aika iso, urheilujohtaja Kalle Sahlstedt sanoi Länsi-Suomelle.
– Sanotaan nyt näin, että jos hän jatkaa Suomessa, niin uskon, että meillä on erinomainen mahdollisuus saada hänet – jos vain meidän rahamme riittävät, Sahlstedt kertoi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ennätystehot NHL:ssä – suomalainen jäämässä ilman sopimusta: ”Ei minkäänlaista kiinnostusta”
- Ilves kiinnitti NHL:ään varatun kanadalaishyökkääjän
- Pitsiturnaus avaa kiekkokauden – näin pelataan
- Liiga-seura teki järkälemäisen hankinnan
- NHL:n suomalaislupaus nousemassa isoon rooliin? ”Olisi ansainnut paikan jo viime kaudella”
- TPS-pomo: Veli-Matti Savinaisen saaminen Turkuun yllätti – ”Oli itse yhteydessä”
- Nuoret Leijonat murskasi Kanadan NHL-superlupauksia vilisevän tähtisikermän
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Sebastian Ahon Carolina valmistelee jättihankintaa NHL:ssä?
- NHL-rivimies sai haluamansa – jättipalkka kouraan!
- Tämä on Petri Kontiolan tilanne – kuva julki
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Siirtopommi! Lähde: Tässä Ryan Laschin uusi seura
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!
- Yllätyspaluu: Lähes 300 NHL-ottelun suomalainen siirtyy Liigaan!
- Jukurien kultakypärä: uusi seura
- Se oli siinä – lähes 300 NHL-ottelun konkari lopettaa uransa
- Tapparan MM-puolustajan sopimus purettu – loikkaa toiseen Liiga-seuraan!