Liigassa reilut 100 ottelua pelannut suomalaistykki teki sopimuksen Euroopan alasarjaan – iski lähes 70 pinnaa viime kaudella: “Hän voi vielä jopa parantaa”
Liigassa 132 ottelua Lukossa, TPS, Bluesissa, Ilveksessä ja KooKoossa tehoin 9+29=38 (-4) pelannut Juuso Rajala (arkistokuvassa) jatkaa uraansa toisaalla Euroopassa ja alasarjassa.
Tehohyökkääjä pelaa ensi kaudellakin Saksan kakkossarjassa, DEL2:n Bayreuth Tigersissa. Seura tiedottaa asiasta kotisivuillaan.
– Juuso tuntee olonsa hyväksi ja luotan siihen, että hän voi vielä jopa parantaa. Siksi olemme erittäin iloisia siitä, että hän jatkaa pelejään Bayreuthissa, maanmies, luotsi Petri Kujala kertoo.
Rajala aloittaa seurassa kolmannen kautensa. Kaikkiaan 100 runkosarjapelissä hän on iskenyt tehot 28+81=109 (+12), lisäksi neljä karsintapeliä toivat vuosi sitten tehot 0+2=2 (+1). Nyt päättyneellä kaudella Rajala iski pinnoistaan peräti 66 kappaletta.
– Pöydällä oli muutama muukin tarjous. Tämä päätös perustui siihen, että Beyreuthissa organisaatio pitää pelaajia hyvänä, kertoo Rajala.
– Kahdella viime kaudella meillä on ollut hyvä joukkue ja upeita kundeja.
Nyt Suomessa oleva 31-vuotias Rajala pystyy pelaamaan sekä keskellä että laidassa. Suomessa hyökkääjän taitoja on todistettu edellisen kerran sesongilla 2015-16 KooKoossa.
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!