Leijonia kolmissa MM-kisoissa edustanut Ville Koistinen palaa Liigaan – perhesyyt siirron taustalla
HPK on solminut vuoden sopimuksen 37-vuotiaan puolustaja Ville Koistisen kanssa.
Urallaan myös yli 100 NHL-ottelua pelannut Koistinen palaa Suomeen seitsemän kauden tauon jälkeen.
– Hyvät fiilikset. Siitä taitaa olla seitsemän vuotta, kun lähettiin reissun päälle toisen kerran. 13 vuotta yhteensä ulkomailla ja ihan mielenkiintoiset fiilikset. Liigassa on kasvot vaihtunut ja odottavaisin mielin lähden katsomaan millaista pelaajaa siellä nykyään on, Koistinen kommentoi HPK:n tiedotteessa.
Konkaripuolustajan paluun taustalla ovat ennen kaikkea perhesyyt.
– Ennen kaikkea halusin tulla Suomeen pelaamaan. Olen ollut maailmalla niin pitkään ja perhe on ollut Suomessa viimeiset viisi vuotta. Se on päällimmäinen syy palata Liigaan. Uusi ympäristö antaa aina sellaisen näyttämisen tarpeen ja halun. HPK on ollut hyvässä nosteessa nyt ja on toki hallitseva Suomen mestari edelleen, Koistinen perustelee paluuta Suomeen.
Koistinen pelasi kaudet 2013-2018 Sveitsin NLA-liigaa. Viime kaudella konkaripuolustaja edusti DEL-sarjan ERC Ingolstadtia (23 peliä tehoin 3+7=10) sekä Tshekin Extraligan Sparta Prahaa (7 peliä, 0+1).
LUE MYÖS: Jokerit solmi tukun tärkeitä jatkosopimuksia – KHL-ajan ykköstykki jatkaa seurassa
Koistisen ajatuksia siirrosta Kerhoon ja ulkomailla vietetyistä kausista!
#HPK #MUNHPK #Hämeenlinna #Liiga
hpk.fi/ville-koistine…
Ville Koistinen: "Uusi ympäristö antaa näyttämisen tarpeen ja halun."
HPK:n kokenein pelaaja on alkavalla kaudella 37-vuotias, urallaan NHL:ää yli 100 ottelua pelannut puolustaja Ville Koistinen.
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Liiga-valmentaja sai sairauskohtauksen – joutui sairaalahoitoon
- Raimo Helmisestä hurja paljastus – Urheilucast: Leijonat tarjosi jättipalkkaa
- TPS:ssä jysähti – Petteri Lindbohm vaihtaa seuraa!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä