Näin koronavirus vaikuttaa kiinalaisjoukkueessa pelaavaan maajoukkuetähteen – ”Minulla ei ole pätevyyttä kommentoida koko asiaa”
Jääkiekkomaalivahti Noora Räty kirjoittaa Twitter-tilillään, kuinka koronavirus vaikutti tähän jo aiemmin talvella. Pelaaja painottaa sitä, että korona on vakava asia, ja että päättäjien päätöksiä tulee kunnioittaa ja oma elämä pitää järjestää näiden mukaan.
– Koin asian vakavuuden lähietäisyydeltä Kiinassa jo tammikuussa, kun oma joukkue sai äkkilähdön pois maasta ja asuimme ympäri ympäri Venäjää kaksi kuukautta hotelleissa, Venäjällä kiinalaisessa KRS Vanke Rays Shenzhenissä pelaava Räty kirjoittaa.
Vahti lensi Minneapolisiin omaan kotiin, vaikka Finnairin lennolla oli muistutettu, että jokainen lähtee kohti Yhdysvaltoja omalla vastuulla. Räty kertoo mieluummin päätyvänsä tähän kuin lojuvansa äitinsä sohvalla Suomessa.
– Minulla ei ole mielipidettä mihinkään koronatoimenpiteisiin, koska olen urheilija, enkä lääketieteen ammattilainen. Minulla ei ole pätevyyttä kommentoida koko asiaa, MM-hopeamitalisti lataa.
Viisi kertaa MM-mitaleita juhlinut Räty heittää loppuun huvittavan kevennyksen.
– Venäjällä ei asiasta höristy mun korviin, koska en ymmärrä kieltä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Entinen NHL-hyökkääjä palasi yli neljän vuoden tauolta onnistuneesti – ansaitsi nyt uuden sopimuksen
- Nuorten Leijonien joukkue MM-kisoihin on valittu!
- Väite kulisseista: Jarmo Kekäläinen värväämässä suomalaisen luottomiehensä
- Jouluvisa: osaatko nimetä Liigan maalipörssin voittajat?
- JYP tiputti jättimäisen sopimusuutisen!
- Joulutodistukset jaettu! Tässä on Liigan syyskauden tähdistökenttä
- Antti Raanta, 36, teki päätöksen uransa jatkosta
- Urheilucast: Jokerit jäi nuolemaan näppejään – Liigan pistetykki teki valintansa!
- Nyt jysähti – NHL-legenda valmis tekemään paluun eläkepäiviltä!
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- Urheilucast: Tappara valmistelee siirtopommia – kiikarissa kaksi Leijonat-peluria
- Urheilucast: Jokerit ja Tappara virittelevät jymykaappausta Kärpistä!
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- Leo Komarov: uusi joukkue!
- Lähde: Eetu Koivistoinen palaa Liigaan!
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”