Mitä miesten MM-kisoille käy? Kansainvälinen Jääkiekkoliitto tiedotti tuoreimmasta tilanteesta
Kuva: Ilari Isotalo
Jääkiekon miesten MM-kisojen kohtalo on kysymysmerkkien alla koronaviruksen takia. Turnaus on tarkoitus pelata Sveitsin Zürichissa ja Lausannessa toukokuussa.
Aiemmin Kansainvälinen Jääkiekkoliitto on joutunut perumaan jo muun muassa alkukeväälle Kanadaan suunnitellut naisten MM-kisat. Nyt IIHF:n sivuilla kerrottiin tuorein tilannetieto miesten MM-kisojen tilanteesta.
– Tiivis kommunikoiminen on tärkeää tällä vaikealla ajanjaksolla kisajärjestäjien kanssa. Haluamme vakuuttaa kaikille, että seuraamme tiiviisti koronaviruksen kehitystä, Kansainvälisen Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Rene Fasel valotti IIHF:n tiedotteessa.
Hän lisäsi, että liitto arvioi päivittäin kaikkien muidenkin MM-kisojen järjestäjien ja näihin osallistuvien maiden kesken kykyä toimia mahdollisimman turvallisissa olosuhteissa.
Liittoneuvosto on pitänyt hätäkokouksia tiuhaan IIHF:n lääketieteellisen komitean kanssa aiemminkin.
Miesten MM-kiekko joudutaan perumaan, jos Sveitsin terveysviranomaisten määräykset niin vaativat.
Perumiseen liittyy lisäksi neljä seikkaa, jotka ovat kansainväliset ja paikalliset määreet, joukkueiden mahdolliset matkustusrajoitukset, turvallisuusriskit ja liiton lääketieteellisen komitean suositus.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?