Maanantaimieli: Valko-Venäjällä uskomatonta niskurointia koronavirusta vastaan – jääkiekkofinaalien läpiviemisessä monia kultareunuksia

Toiminta Valko-Venäjällä on saanut saanut ison kasan ihmisiä vihaiseksi ja raivon partaalle esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Maan pääsarjassa pelataan finaaleita uhmaten koronavirusta. Sarjassa ei ole pidetty minkäänlaista taukoa, vaikka kaikki muut kiekkopelit ovat ympäri maapallon jäissä.
Maan presidentti Aleksandr Lukashenko ei pelaamista estele, vaan viime aikoina hän on viilettänyt kaukalossa itsekin eräässä näytösottelussa. Lukashenko antoi valtamedia The Guardianin Youtube-tilillä uskomattoman kommentin kyseisen pelin tuoksinassa.
– Täällä ei ole viruksia. Vai näetkö niitä lentelemässä jossain?
Silti virusta pitäisi kuulemma torjua.
– Tämä on jääkaappi. Urheilu jääkaapissa on paras tapa torjua viruksia.
Siinäpä sitä esimerkkiä muille maassa.
Niskuroinnissa kultareunuksia
Toisaalta tavallaan maan niskurointi koronavirusta vastaan voi olla hyväkin, tai edes perspektiiviä rikastava asia muutamasta eri näkökulmasta.
Ensinnäkin maan jääkiekko nauttii aivan valtavasta kiinnostuksesta, kun maailmassa ei ole muutakaan, mitä seurata. Koska Valko-Venäjä putosi keväällä 2018 MM-kisojen A-tasolta katastrofaalisesti pois, tarvitsee maa kansainvälistä näkyvyyttä.
Ei siitä kyllä voi edes tässä tilanteessa olla haittaa, sillä pelaaminen ei ole pelaajien vika. Kaiken lisäksi finaalijoukkueet, eli Soligorsk ja Yunost Minsk ovat pitkälti valkovenäläisistä pelaajista koostuvia porukoita.
Toiseksi finaalien pelaaminen todistaa sen, miten iso asia jääkiekko on laji-ihmisille. Allekirjoittanut tietää itsensä lisäksi muitakin ihmisiä, jotka seuraavat nyt jonkun piskuisen Valko-Venäjän finaalisarjaa. Ja ovathan suomalaismediatkin kirjoittaneet mielenkiintoisia juttuja pudotuspeleistä.
Kolmas seikka liittyy terveydenhuoltoon. Nyt maa itse niskuroinnillaan testaa sen, kuinka tauti reagoi massatapahtumiin – eli leviääkö se kuin ne kuuluisat Jokisen eväät, vai käykö jopa jotakin muuta?
Worldometer-sivuston live-seurannan mukaan Valko-Venäjällä on 94 tartuntaa, joka kuulostaa jotenkin hämmentävän pieneltä näihin yhä pyöriviin isoihin tapahtumiin nähden. Maan asukasluku on noin 9,5 miljoonaa.
Maanantaimieli on helmikuussa alkanut ja maanantaisin ilmestyvä Miska Miettisen mielipidetekstien juttusarja puhuttavista puheenaiheista.
LUE MAALISKUUN AIEMMAT MAANANTAIMIELET:
Maanantaimieli: Oikeaa urheilua on valtava ikävä – on vaikea ymmärtää, mikä virtuaalihössötyksessä innostaa
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- HIFK:stä tuttu pistelinko uuteen seuraan – KHL:n tähtisikermä poimi riveihinsä
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- Jatkoaika: Kiekko-Vantaan edustusjoukkue menetti tärkeän kumppanin – yhteistyösopimus purettu
- Tässä HPK:n kapteenisto alkavalle Liiga-kaudelle
- Kolminkertainen Stanley Cup -mestari sai valmennuspestin
- Kohti seuraavaa turnausta – tältä näyttää Nuorten Leijonien joukkue
- Suomalaisvalmentaja nimettiin NHL-huippupestiin
- KHL-valmentaja lataa tiukkaa tekstiä kohtelustaan NHL:ssä: ”Olen v*ttuuntunut”
- NHL-toimittaja: Connor McDavidin seuraava sopimus tulee yllättämään kaikki
- Kärpät liekehti Ruotsissa – ulkomaalaisvahvistus keräsi hurjat tehot
- Jokerien maalitykki: Uusi seura
- Veli-Matti Savinainen saapui TPS:ään – teki heti yhden huomion
- Ilvekseltä karu tiedote
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- MTV Urheilu: Liiga-seuran harjoituksissa yllättävä näky – huippunimi mukana!
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Raati on puhunut: tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Liigan monivuotinen törkypelaaja ripustaa luistimet naulaan!
- Lähde: HIFK:n entinen supertähti lähtee NHL:stä!