”Erittäin tärkeä ja tervetullut jatkosopimus” – KooKoossa piste-ennätystään hurjasti parantanut tykki jatkaa tutuissa maisemissa
Kuva: Juha Tamminen
KooKoossa menneellä kaudella liekehtinyt Kim Strömberg jatkaa joukkueessa ensi kaudellakin, seuran kotisivuilla tiedotetaan. KooKoon sisäisen pistepörssin voittoon hurjastellut 32-vuotias tehomies rustasi kaksivuotisen sopimuksen.
– Tämä on meille erittäin tärkeä ja tervetullut jatkosopimus, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen kommentoi.
– Uskoimme, että hyvän kesän jälkeen Rölli pystyy olemaan johtava pelaaja Liigassa, minkä hän näytti tällä kaudella todeksi. Kimi on ottanut isoja askeleita eteenpäin urheilullisuudessa. Lisäksi pelipaikan siirto laidasta keskelle on auttanut häntä saamaan vahvuutensa paremmin esiin.
Strömberg toimi päättyneellä kaudella KooKoon varakapteenina.
– Tavoitteeni oli jatkaa täällä, joten loppupeleissä tämä oli helppo päätös. Meillä on hemmetin hyvä joukkue ja ilmapiiri. Lisäksi meidän perhe on viihtynyt täällä tosi hyvin, mikä oli iso asia itselleni, Strömberg sanoo.
Hyökkääjän aiempi yhden kauden piste-ennätys oli 26 pinnaa, mutta viime kaudella tuo meni uusiksi, että heilahti.
Joukkueensa ykkösketjua ja toista ylivoimakoostumusta läpi kauden johtanut pelaaja nakutti 59 pelissä tehot 23+27=50.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?