Suru-uutinen: Ruotsin päävalmentajan äiti menehtyi koti-EHT-turnauksen alla – ”Haluaisin, että voitamme kolme ottelua hänelle”
Ruotsin maajoukkueen päävalmentaja Johan Garpenlöv on saanut suru-uutisia juuri ennen torstaina alkavaa koti-EHT-turnaus Beijer Hockey Gamesia.
51-vuotiaan Garpenlövin Eva-äiti menehtyi tiistaina sairastettuaan pitkään Alzheimerin tautia.
Luotsi ei ollut johtamassa Tre Kronorin ensimmäisiä turnaukseen valmistavia harjoituksia, mutta palasi töihin jo keskiviikkona ja avasi tuntemuksiaan medialle.
– Me olimme kaikki siellä (äidin vierellä), se oli kaunis loppu, rauhallinen ja mukava, Garpenlöv totesi Aftonbladetin mukaan.
Lehti kysyi oliko luotsin vaikeaa palata jälleen töiden pariin.
– Se oli oma ratkaisuni. Kaikki ympärilläni sanoivat, että voin ottaa oman aikani. Keskusteltuani asiasta isäni kanssa tuntui tämä päätös oikealta, Garpenlöv vastasi.
Päävalmentaja ei majoitu joukkueen mukana hotellissa, vaan liikkuu harjoituksiin ja otteluihin kotoa käsin voidakseen viettää aikaa isänsä kanssa.
Tuleva turnaus on Garpenlöville ja todennäköisesti koko Tre Kronor-ryhmälle tavallista tunteikkaampi.
– Haluaisin, että voitamme kolme ottelua hänelle, Garpenlöv toteaa.
Ruotsi aloittaa EHT-turnauksen torstaina ottelulla Tshekkiä vastaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!