Luotsi ei ylistänyt turhaan – taas pöllysi! ”Eliittiluokan maalintekijä” Eeli Tolvanen jatkaa kovien näyttöjen antamista kohti NHL:ää
AHL-joukkue Milwaukee Admiralsissa hyökkäävä Eeli Tolvanen on jälleen päässyt kovaan vireeseen farmiliigassa. Kun hyökkääjä osui Suomen aikaa myöhään maanantai-iltana Manitoba Moosen reppuun 4-1-voitossa, iski hän toisen maalinsa kolmeen edelliseen peliin.
Tolvanen tulitti pikkumustan reppuun vasemman b-pisteen kaarelta. Moose-pelissä suomalaisen maalin syötti tämän maanmies Miikka Salomäki. Hyökkääjä summasi ottelussa tehot 1+1=2.
Tammi-helmikuun taitteessa Tolvanen oli neljän ottelun maaliputkessa, jonka aikana hän kiskoi viisi maalia. Admirals-pelaajan saldo 53 ottelun jälkeen on nyt 15+11=26 (+1). Tolvanen on joukkueen sisäisen maalipörssin nelosena, suomalaisten maalipörssiä hän puolestaan johtaa.
– Mielestäni hän on pelannut tänä vuonna joukkueessamme todella hyvin. Nähdäkseni hän johtaa joukkojamme ykkösluokan maalintekopaikoissa, Admirals-luotsi Karl Taylor ylisti Tolvasta The Athleticin haastattelussa taannoin.
AHL:ssä suomalaispelaajista kymmenen maalin rajapyykin on rikkonut kaikkiaan kuusi pelaajaa.
– Ollakseni rehellinen, en aio opettaa Tolvaselle maalien tekemistä. Hän on eliittiluokan maalintekijä. Hänellä on miljoonan dollarin laukaus, Admirals-luotsi Taylor suitsutti.
Jos menee hyvin suomalaistykillä, niin samaa voi sanoa tämän joukkueestakin. Kun Admirals on kerännyt 77 pinnaa, keikkuu se niin koko AHL:n kuin läntisen konferenssin kärjessä ylivoimaiseen tapaan.
LUE MYÖS:
Hype on kadonnut, mutta lahjat eivät – joko Eeli Tolvanen pelaa itseään vihdoin lähelle NHL:n lopullisia portteja? ”Hänellä on miljoonan dollarin laukaus”
Suomalaispelaaja löytänyt huikean vireen NHL:ssä – nousi nyt ykköspalkituksi! ”Pelasimme aika älykkäästi”
Aina sama mies! Mikko Rantanen loukkaantui NHL:ssä tutun kolossin toheloinnin seurauksena – Avalanchelta karu päivitys
NHL:ssä rysähti taas iso pelaajakauppa! Los Angelesin kallispalkkainen hyökkääjä vaihtaa maisemaa
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Jarmo Kekäläisen apulais-GM tyrkyllä toisen NHL-seuran pomoksi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä