TPS – Lukko: Palaavatko raumalaiset voittojen tielle?
Kuva: Juha Tamminen
Liiga
TPS – Lukko
Perjantai 31.01. klo 18:30
Liigan toinen perjantainosto tulee Turusta, jossa kukon askelin otteitaan parantanut TPS isännöi vahvassa vireessä operoivaa Lukkoa. TPS on enää pisteen päässä kymmenennestä paikasta ja Lukko väijyy kahden pisteen päässä puolivälierien kotiedun tuovaa neljättä tilaa. Pisteet ovat siis molemmille joukkueille tarpeen.
Marko Virtanen on saanut turkulaisten palikat järjestykseen ja viimeaikaiset liikkeet pelaajamarkkinoilla ovat olleet onnistuneita. Viikolla TPS kaatoi Pelicansin luvuin 6-0, mutta tennislukemista huolimatta turkulaisten otteissa oli myös turhaa löysyyttä. Maalivahti Erik Källgrenin huippuilta piti lahtelaiset kuitenkin nollilla. Ottelun edetessä TPS sai tehot esiin ja teki pussinokista selvää jälkeä. Lauri Pajuniemen pelikunto tähän otteluun on vielä arvoitus.
Lukolla oli voiton avaimet käsissään Ilvestä vastaan, mutta joukkue jäähyili itsensä jatkoajalle ja lopulta hävisi pitkän voittolaukauskilpailun. Pelillisesti Pekka Virran suojatit ovat kuitenkin edelleen huikeassa iskussa ja joukkue saapuu Turkuun varmasti sisuuntuneena. Joukkueen puolustus on kiviaitaa ja Justin Danforthin johtama ykkösketju luo paikkoja kovalla frekvenssillä. Raumalaisille voi ennustaa hyvää kevättä.
Lyö vetoa ottelusta:
Tepsin parantuneista otteista huolimatta olen tässä vieraitten matkassa. Lukko on edelleen joukkueista kiistatta vahvempi ja vieraskerroin tuntuu palkitsevalta. Vetosuositus on Lukko voittaa ottelun (60 min) kertoimella 2,40. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
- Dylan Larkinin siirtosaagassa käänne – nämä NHL-seurat nousivat esiin
- Benjamin Rautiaiselta jäätävä viimeistely NHL:ssä – upotti Florida Panthersin
- Näin Tomek Valtonen kommentoi Jokerien mahalaskua
- Jokerit jäi taas jyrän alle – SM-liigan kriisiseurojen taaperrus jatkuu
- Hämmentävä hetki Mestiksessä – maalilaulu yllätti kaikki
- Urheilucast väittää: JYP-tähdestä karmea tieto
- Liiga-jumbon kurimus kasvaa: kaksi kärkipelaajaa sivuun
- Jokerit: tähtihankinta jälleen ulkona kokoonpanosta!
- Suomalainen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan ja pelasi yhden ottelun – sitten tuli treidi
- Hjallis Harkimon poika löysi uuden seuran Suomesta
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”