Tässä NHL:n 2010-luvun 10 surkeinta runkosarjajoukkuetta – kärjessä nykyinen mestarisuosikki
NHL:n mennyt vuosikymmen oli muutaman superjoukkueen aikaa, kun sekä Chicago Blackhawks, Pittsburgh Penguins että Los Angeles Kings onnistuivat voittamaan himoitun Stanley Cupin vähintään kahdesti, Blackhawksin jopa kolmeen otteeseen.
Surkeimpien runkosarjajoukkueiden listan ”kärjessä” komeilee puolestaan nykyisin NHL:n parhaimpiin joukkueisiin lukeutuva Colorado Avalance. Denveriläisseuran kaudella 2016-17 keräämä pistemäärä 48 oli koko NHL:n yhden kauden heikoin noteeraus 2010-luvulla. Kyntämisen hedelmiä korjataan tosin tänä päivänä joukkueen saatua useiden kärkivarausvuorojensa myötä jalkeille todellisen tähtisikermän.
2010-luvun toiseksi heikoimman yksittäisen runkosarjan pelasi puolestaan viimeksi vuosikymmenen alussa pudotuspeleihin selvinnyt Buffalo Sabres, joka keräsi kaudella 2013-14 vaivaiset 52 pistettä. Sabresiä voidaan syystä kutsua vuosikymmenen heikoimmaksi NHL-seuraksi, pääsihän se kyseenalaiselle listalle peräti kolmeen otteeseen.
Seuraava tilasto on tehty käyttäen apuna joukkueiden voittoprosentteja. Tästä syystä listan sijalta viisi löytyy työsulkukaudella 2012-13 kyntänyt Florida Panthers.
Katso koko lista sekä joukkueiden pistemäärät kyseiseltä kaudelta alta:
10. Columbus Blue Jackets 2011-12 (29-46-7, 65 pistettä)
9. Ottawa Senators 2018-19 (29-47-6, 64 pistettä)
8. Edmonton Oilers 2010-11 (25-45-12, 62 pistettä)
7. Buffalo Sabres 2017-18 (25-45-12, 62 pistettä)
6. Edmonton Oilers 2014-15 (24-45-14, 62 pistettä)
5. Florida Panthers 2012-13 (15-27-6, 36 pistettä – työsulkukausi)
4. Arizona Coyotes 2014-15 (24-50-8, 56 pistettä)
3. Buffalo Sabres 2014-15 (23-51-8, 54 pistettä)
2. Buffalo Sabres 2013-14 (21-51-10, 52 pistettä)
1. Colorado Avalanche 2016-17 (22-56-4, 48 pistettä)
Lähde: The Hockey News
Lisää TOP-listauksia löydät täältä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?