No niin! Kiekkopelissä ikävä välikohtaus – kyseenalainen kappalevalinta aiheutti rasismikohun: ”Ei ollut hyvä läppä eikä aiheuttanut myötäpahaa, vaan sääliä”
Kuva: Juha Tamminen
Nuorten Aluesarjan kiekko-ottelussa kuohahti lauantaina kunnolla. Eräällä pelikatkolla Myyrmäen hallin ämyreistä alkoi soimaan Kake Singersin hitti “Me halutaan olla neekereitä” samalla, kun vierasjoukkue Kiekko-Tiikerien tummaihoinen pelaaja oli kyyristynyt aloitukseen.
Joukkueen luotsi Jani Heikkonen oli avautunut tapauksesta Facebookin Lätkäjät-ryhmässä. Postauksen näkevät vain ryhmään kuuluvat jäsenet.
– Se kohtelu on välillä aivan uskomatonta ja tahditonta, mitä pelaajat saavat jääkiekkopelissä ihan vastustajan pelaajista, katsojista vastustajajoukkueen toimitsijoihin asti, Heikkonen avautui.
Luotsi jätti vastuuta lukijalle.
– Voitte varmaan kuvitella, mistä sanoista ja huuteluista on kyse.
– Miten joku vielä tänä päivänä kehtaa laittaa tuollaisen biisin julkiseen soittolistaan. Tämä ei ollut hyvä läppä eikä aiheuttanut myötäpahaa, vaan sääliä.
Kiekko-Tiikerien joukkueenjohtaja Erkki Ripatin mukaan kyseessä oli epäonninen sattuma. Etenkin 1970-luvun lopulla suositun teatterikoululaisten muodostaman huumori-iskelmämusiikkiyhtyeen biisi oli yksi muiden joukossa soittolistalla.
Hänkin allekirjoitti rasististen huuteluiden kuuluvan peleissä ajoittain.
– On saanut vuosien saatossa tuta, että muutaman kerran vuodessa tulee vastaavia tapauksia. Milloin katsomosta, milloin kentällä pelaajien kesken.
– Kiusaamiseen ja rasismiin on nollatoleranssi.
Kotijoukkue EVU voitti maalikarkelot 9-4.
Asiasta kirjoitti ensiksi Helsingin Sanomat.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leijonien joukkueenjohtaja Mika Kortelainen häkeltyi 4 Nations -turnauksesta: ”Se oli järjetöntä”
- Konsta Helenius palasi farmiin ryminällä – kovat tehot!
- Mikko Lehtonen, riittääkö taso jos vastaan tulee McDavidia ja MacKinnonia?
- Suomi kaukana kärjestä! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -maalivahtiosastot
- Kärppien päävalmentaja latasi suorat sanat tappion jälkeen: ”Ihan lapsellista”
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?