Näin viedään kannustaminen uudelle tasolle! Tappara-fani nähnyt 500 liigapeliä putkeen – ”Kaverit on enemmänkin kannustaneet, mutta saattaa joku sanoa hulluks”

– On näissä tullu jonkin verran käytyä. Jollain matkoilla on vakipaikkoja, esimerkiks Tampereen ja Vaasan välillä on vain yks ABC, Antti Kalervo Kangas, 29, sanoo kouvolalaisella Utin ABC:lla pelimatkan tauolla kahvimukia täyttäessään.
Kevättalvella 30 vuotta täyttävä Tappara-fani sai vuoden 2019 viimeisessä liigaottelussa SaiPa-Tappara täyteen uskomattomat 500 peräkkäistä tamperelaisjoukkueen peliä paikan päällä. Putki on kestänyt mielettömät kuusi ja puoli vuotta.
Kun vierashalleissa muiden tunnistamalta Kankaalta kysyy perinteisen urheilukysymyksen ”miltä nyt tuntuu”, antaa mies fiiliksistään vain positiivisia adjektiivejä. Muutkin tuntuvat arvostavan suoritusta.
– Kaverit on enemmänkin kannustaneet, mutta saattaa joku sanoa hulluks, Kangas hymähtää.
[nosto tasoitus=”vasen”]- Kaverit on enemmänkin kannustaneet, mutta saattaa joku sanoa hulluks.[/nosto]
Arvostuksesta kertoo eräs toinenkin tapaus. Kun Kangas saavutti aikoinaan 300 peräkkäisen pelin rajan, löi silloinen Tappara-tähti Henrik Haapala pukukopista tultuaan fanille pokaalin kouraan. Kangas myönsi tuolloin olevansa ällistynyt.Sitkeä
Kuusi ja puoli vuotta reissaamista ympäri Suomen vaatii sen, että miehen ja menopelien on oltava kunnossa. – Harvoin tulee kipeenä oltua. Olisinko kymmenessä pelissä, tai en ees kymmenessä, ollut kipeenä, sanoo Kangas, joka on sanojensa mukaan ollut Tappara-fani niin kauan kuin muistaa. – Kerran finaaleissa Oulun reissulla auto meni lunastukseen, mutta onneks jo Tampereella. Saimme vaihdettua auton. Tappara on suomalaisessa kiekossa sen verran menestynyt, että sen peleihin voisi kuvitella olevan helppoa lähteä. Joukkue on yltänyt mitaleille keväästä 2013 lähtien.[nosto tasoitus=”oikea”]- Harvoin tulee kipeenä oltua. Olisinko kymmenessä pelissä, tai en ees kymmenessä, ollut kipeenä. Kerran finaaleissa Oulun reissulla auto meni lunastukseen.[/nosto]
Tosin vaikeaakin on ollut. Esimerkiksi Jussi Tapolan päävalmentaja-aikana kaudella 2014-15 marraskuusta joulukuun alkuun Tappara ei voittanut yhtään ottelua varsinaisella peliajalla.
Peleihin lähtemisestä puheen ollen. Jyväskylä on kuulemma vieraspaikoista epämiellyttävin. Kun toimittaja kysyy mielipidettä hallissa pärisyttävästä rumpuryhmästä sekä maalilaulusta, hymähtää Kangas nauruun.
– Mieleiseksi tekisi mieli sanoa Rauma, mutta ei mulla yhtä sellasta selkeetä oo.

Ympäri Suomen
Kun liigajoukkueet kohtaavat runkosarjassa normaalisti noin neljä kertaa, eli kahdesti kummankin kotihallissa, on Kangas käynyt jokaisella nykyisellä liigapaikkakunnalla useaan kertaan. Silti on olemassa vielä paikkoja, joihin löytäminen ei onnistu ilman Google Mapsia. – Lappeenrantaan en osaa vieläkään, vaikka sinne taitaa olla opasteet. Se on jotenki niin siellä asuinalueen keskellä.[nosto tasoitus=”vasen”]- Lappeenrantaan en osaa vieläkään, vaikka sinne taitaa olla opasteet. Se on jotenki niin siellä asuinalueen keskellä.[/nosto]
– Mutta joku Kouvola ja Pori on helpompia. Puolituhatta livepeliä vaatii uhrauksia. Kangas ei ole vakituisessa työssä ja lisäksi häneltä löytyy erotuomarikortti. Sen vuoksi lippumenoja ei ole. – Ouluun maksaa vain 20 euroa bensat. Oulun ja Tampereen väli on taatusti tullut tutuksi, kun Kärpät ja Tappara ovat ottaneet yhteen finaaleissa lähivuosina tiuhaan. Välimatka on noin 500 kilometriä suuntaansa. – Yleensä yritetään saada auto täyteen reissuille. Esimerkiksi Ouluun en lähtisi yksin autolla, vaan bussilla tai junalla. Jotain Kankaan ilmiömäisestä tempusta kertoo se, että Tapparan Juhani Jasu pelasi Liigassa päättyneellä vuosikymmenellä eniten otteluita kaikista. Hän luuti 2010 vuodesta lähtien 683 ottelussa. Kangas ylsi 500:een siis kuudessa ja puolessa vuodessa. Hattu päästä. Haluaako fani kertoa vielä jotain itse toimittajan kysymysten jälkeen? – Jokaisessa haastattelussa on ollut se, että olen sinkku. Se lienee enemmän mahdollisuus kuin uhka. – Nii, en mää varmaa näin paljoa kävis, jos löytäis tyttöystävän. Jutun kuvat: Antti Kalervo Kankaan kotialbumiLUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Patrik Laineen vammasta tipahti karu tieto julki
- Kultaleijona Jussi Olkinuora: uusi seura selvillä!
- Suomalaisvahti Janne Juvonen löysi uuden joukkueen!
- Ilvekseltä todellinen yllätyshankinta – maajoukkuevahti haaviin!
- IS: Nyt puhuu hyllytetyn suomalaislupauksen agentti – pelaaja ja NHL-seura pattitilanteessa
- Viljami Niemisen ensi kauden Liiga-seura selvisi – yllätysratkaisu!
- Kiekko-Espoon viime kevään tehomies palaa Liigaan: ”Syvyyttä hyökkäykseen ja ylivoimaosaamista”
- Kasperi Kapanen: karmea uutinen
- Teemu Pulkkinen vaihtaa maisemaa – tässä on uusi seura
- Suomalaispuolustaja ei noudattanut NHL-seuran päätöstä – hyllytettiin seuran toiminnasta
- HIFK teki emämunauksen! HS: Huippunimi tarjosi itseään seuralle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:sta tuli yleinen vitsi – nyt iski kansainvälinen ravintolaketju
- Tappara-hyökkääjä: Uusi osoite Liigasta!
- NHL-pakki iski Connor McDavidia arkaan paikkaan – nyt pamahti sakot
- Jonne Virtanen: tässä on ensi kauden työpaikka!
- Ikoninen kaksikko palaa yhteen – Jokerit jysäytti yllätysdiilin!
- Patrik Laineen Montreal painoi jättiuutisen tiskiin!
- IS: HIFK:n uusi pelaajahankinta selvisi!
- Urheilucast: Juhamatti Aaltoselta paljastus NHL-virityksistään – tähän seuraan oli lähellä siirtyä
- Toimittaja: Jokerit vahvistuu Ilveksen entisellä hyökkääjällä!