Mitkä ryöstöhinnat! Tulevien nuorten MM-kisojen ökyhintaiset lippupaketit puhuttavat – eikä tässä vielä kaikki
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Vuodenvaihteessa Tshekissä pelatut alle 20-vuotiaiden MM-kisat olivat fanien näkökulmasta varsin yleisöystävällinen tapahtuma, pääsihän jopa kisojen finaaliotteluun halvimmillaan 17,50 euroa maksavalla lipulla.
Vajaan vuoden päästä Kanadassa pelattavissa kisoissa tilanne onkin sitten täysin päinvastainen. Lajin emämaassa supersuosittuihin nuorten MM-kisoihin myydään nimittäin parhaillaan lippupaketteja, joiden hinnat loksauttavat perusfanin suut ammolleen.
Sunnuntaina päättyneessä arvonnassa kaupattiin mm. A-lohkon (Suomen lohkon) lippupaketteja, joiden hinnat vaihtelivat 443 eurosta 1160 euroon. Koska kyseisen paketin hankkineet näkevät lohkosta riippuen vain osan peleistä, ei edes kalleimman paketin hankinta takaisi vielä sitä, että paikanpäälle Kanadaan matkaava leijonafani näkisi kaikki Suomen alkusarjapelit paikan päällä. Kaikkiin peleihin pääsee halvimmillaan 885 eurolla, mikäli suostuu ostamaan kaksi edullisinta lippupakettia.
Vuodenvaihteen kisat pelataan Kanadan Edmontonissa sekä Red Deerissä. The Hockey News laskeskeleekin, että kisoista kertyisi nyt ilmoitetuilla hinnoilla sievoiset 32 miljoonan euron lipputulot. Tuloista puolet sujahtaisi Kanadan jääkiekkoliiton taskuun ja 35 prosenttia maan pääjunioriliigoille. Loput jaettaisiin kansainvälisen jääkiekkoliitto IIHF:n, kisajärjestäjien sekä amatöörikiekkolilijoiden kesken. Itse pääosaa esittävien pelaajien lompakkoon lipputuloista ei pyydä latin latia.
Lähtikö Kanadan jääkiekkoliitolla mopo pahemman kerran käsistä lippujen hinnoittelun suhteen? Kerro oma mielipiteesi SuomiKiekon Facebook-sivulla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tässä ovat NHL:n parhaat ja surkeimmat hallit – yhden seuran kotipyhätölle murska-arviot
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- IS: Kristian Tanuksesta kajahti iso siirtohuhu!
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Lähde: Patrik Puistola teki valintansa – siirto huippuseuraan!
- NHL-toimittaja: Patrik Laineen tilanteesta jysähti iso paljastus
- Arttu Ruotsalainen: yllätyssiirto huippuseuraan!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!