Kultaleijona kaupattiin NHL:ssä: Näin piilossa ollut potentiaali kaivettiin esiin – ”Sitä he haluavat minulta”
Viime kaudella Liigassa Pelicans-paidassa upeat 51 tehopinnaa paukuttaneen Oliwer Kasken ensimmäinen ammattilaisvuosi Pohjois-Amerikassa on ollut haastava.
Leijonien maailmanmestari aloitti kautensa Detroit Red Wingsin farmiseura Grand Rapids Griffinsissä, mutta 19 AHL pelin saldo 2+3=5 ei miellyttänyt Red Wingsiä, joka kauppasi Kasken joulukuun puolivälissä Carolina Hurricanesiin.
Hurricanes lähetti vielä NHL-debyyttiään odottavan suomalaispuolustajansa farmiseura Charlotte Checkersiin ja jälki on ollut aivan toisenlaista kuin alkukaudesta.
Checkersissä pelattujen 17 ottelun saldo on 5+6=11 ja Kaski vaikuttaa olevan uudesta joukkueestaan todella tyytyväinen.
– Rakastan olla täällä. Systeemi on hieman toisenlainen ja luulen, että meillä on täällä myös hieman nuorempi ryhmä. Olemme voittaneet pelejä viime aikoina, joten joukkueen kemia on hyvä ja jätkät ovat tyytyväisiä, Kaski toteaa Checkersin nettisivulla.
Joukkueen päävalmentaja Ryan Warsofsky hehkuttaa Kaskea vuolaasti.
– Hän tuo aivan uutta dynaamisuutta hyökkäykseen. Hän pystyy ohjaamaan peliä siniviivalta ja omaa lisäksi tappavan kudin ylivoimalla, luotsi kehuu.
Warsofskyn avain saada Kasken rapakon takana aluksi piilossa ollut potentiaali esiin on ollut hyvin yksinkertainen.
– Kaikki puhuvat pelaajien heikkouksista. Me haluamme puhua heidän vahvuuksistaan. Haluan nähdä mitä he voivat tehdä meille, en mitä he eivät voi. Pitää pelata vahvuuksillaan, Warsofsky painottaa.
Kaski vahvistaa uuden valmentajansa puheet.
– Heti ensimmäisestä päivästä lähtien minua pyydettiin osallistumaan hyökkäyksiin ja liikuttamaan runsaasti kiekkoa. Se on iso osa peliäni ja täällä käytössä oleva systeemi antaa kaikki mahdollisuudet tehdä sitä ja pidän siitä kovasti. Sitä he haluavat minulta, Kaski toteaa ja jatkaa:
– Sain uuden mahdollisuuden ja yritän käyttää tämän niin hyvin kuin vain pystyn.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?