Kiusankappaleet! Nuoret Leijonat aiheutti mitaliputkessa olleelle USA:lle täydellisen katastrofin – entinen NHL-tähti surkeana: ”Kyseessä on katkera pettymys”
Nuoret Leijonat näyttää olevan USA:lle nuorten MM-kisoissa oikein kunnon kiusankappale. Suomi passitti Yhdysvallat laulukuoroon alle 20-vuotiaiden MM-kekkereistä torstaina puolivälierän 1-0-voitolla.
Vuosi sitten Nuoret Leijonat meni vastaavan ikäluokan maailmanmestaruuteen finaalin 3-2-päänahalla. USA antautui Suomen iskiessä voittomaalin noin minuutti ennen loppua. Mainitaan nyt vielä sekin, että alle 18-vuotiaissa Pikkuleijonat voitti USA:n finaalissa keväällä 2018 ja välierässä vuonna 2016.
– Suomi on älykäs joukkue ja annamme heille tunnustusta. He pelaavat turnauksissa hyvin, identiteettinsä mukaan, Yhdysvaltain GM John Vanbiesbrouck sadatteli NHL:n virallisilla kotisivuilla.
[nosto tasoitus=”vasen”]- Maku on katkera, koska hävisimme Suomelle vuonna 2019 finaalissa.[/nosto]
Hän nosti esille jo mainitun vuoden takaisen MM-loppuottelun.
– Maku on katkera, koska hävisimme Suomelle vuonna 2019 finaalissa.
– Uskon, että havittelemme menestystä tullessamme näihin turnauksiin. Kyseessä on katkera pettymys. Toisaalta nyt on tarkasteltava sitä, minkä tyyppistä peliä pelasimme ja mitä saimme.
No, ainakin torstaina USA pelasi heikkoa peliä hyökkäyspäässä. Alakerta sentään oli kunnossa. Yhdysvaltalaisten vadit kaatuilivat jo ensimmäisessä Suomen provotessa, muttei provosoituessa.
– Emme pelanneet identiteettimme mukaan, otimme liikaa rangaistuksia, emmekä saaneet maalia. Olemme pettyneitä, mutta usea jätkä uhrautui. Se ei näkynyt tulostaulussa.
Jenkkiluotsi Scott Sandelin ei saanut ex-NHL-vahti Vanbiesbrouckin tyrmäystä.
[nosto tasoitus=”oikea”]- Pettymys tämä on siihen faktaan nojaten, että kuvittelin meidän olevamme yksi turnauksen parhaimmista joukkueista.[/nosto]
– Koen, että valmennusjohtomme teki fantastista työtä.
– Mutta pettymys tämä on siihen faktaan nojaten, että kuvittelin meidän olevamme yksi turnauksen parhaimmista joukkueista.
Tulos oli tähtipaidoille oikeastaan ilman minkäänlaista shokkihakua täydellinen katastrofi. Maa oli jäänyt edellisen kerran mitalien ulkopuolelle vuoden 2015 kisoissa.
LUE NUORTEN MM-KISOJEN PUOLIVÄLIERISTÄ MYÖS:
Suoraan kulkusille! Näitkö, miten ruotsalaispelaaja sikaili MM-kisoissa – selitteli nyt tekosiaan: ”Lensin taaksepäin”
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Venäjän MM-paluu sai jälleen yhden sponsorin jyrähtämään – uhkaa vetäytyä kisoista!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä