HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat
HIFK:n entinen maalivahti Niko Hovinen arvostelee seuran silloisen päävalmentajan Olli Jokisen toimintaa viime kaudella. 38-vuotias maalivahti kertoo Mertaranta & Saariluoma -podcastissa, ettei hän keskustellut Jokisen kanssa kasvotusten kertaakaan.
Hovinen kuvailee viime kautta uransa raskaimmaksi. Hän pelasi HIFK:n maalilla 14 ottelua ennen kuin hänet hyllytettiin väliaikaisesti.
Tammikuussa tapahtumat saivat ikävän käänteen, kun Hovisen varusteet kannettiin ulos pukuhuoneesta pari päivää murskatappion jälkeen.
– Minut ulkoistettiin muun muassa joukkueen toiminnasta sanomatta sanaakaan.
Hovinen myöntää, ettei hänen pelillinen panoksensa oikeuttanut suurempaan vastuuseen. Seuran tapa hoitaa tilanne jäi kuitenkin harmittamaan.
– En olisi ansainnutkaan peliaikaa sen enempää. Mutta se tapa, millä se hoidettiin, että mökötetään ja siirretään vaan ukko sivuun, eikä käydä asiaa läpi….
Hovisen mukaan välit Jokiseen jäivät selvittämättä myös kauden päätyttyä.
– Ei kertaakaan puhuttu kasvotusten (Jokisen kanssa). Odottelin innolla, kun kauden jälkeen on aina päätöspalaverit (exit-palaverit), mutta en saanut edes kutsua sinne. Ikinä ei kuulunut sieltä mitään, Hovinen paljastaa.
Hovinen pääsi vielä kauden aikana hetkeksi takaisin HIFK:n vahvuuteen, mutta loukkaantuminen katkaisi paluun.
Tällä hetkellä Hovinen on ilman sopimusta. Hän vietti alkukaudesta jonkin aikaa Tapparan mukana.
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Venäjän MM-paluu sai jälleen yhden sponsorin jyrähtämään – uhkaa vetäytyä kisoista!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- HIFK vahvisti jättiuutisen – uusi päävalmentaja selvillä!
- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!