Jälleen rauha maassa! Pelaajayhdistys raivostui – Liiga tarkensi nyt kurinpitolinjauksiaan
Kuva: Ilari Isotalo
Liiga suututti pelaajia edustavan Suomen Jääkiekkoilijat ry:n (SJRY) tehtyään joulukuussa päätöksen, jonka mukaan kaikista päähän kohdistuvista ja ottelurangaistuksen arvoiseksi katsottavista taklauksista annetaan jatkossa vähintään viiden ottelun pelikielto. (Lue uutinen täältä)
SJRY:n ärsyyntymisen taustalla oli seikka, että Liiga ohitti yhdistyksen mukaan päätöksellään pelaajien lisäksi myös seurat, valmentajat, tuomarit ja kurinpidon.
Nyt myrsky näyttäisi kuitenkin laantuneen, sillä Liiga ja SJRY julkaisivat keskiviikkona tiedotteen, jonka mukaan ne ovat keskustelleet päähän kohdistuvista taklauksista ja niiden sanktiosta, sekä sopineet seuraavaksi tehtävistä päätöksistä.
Liigan hallituksen puheenjohtaja Heikki Hiltusen, sekä SJRY:n puheenjohtaja Sean Bergeinheimin allekirjoittaman tiedotteen mukaan pelaajilta mahdollisessa pelikiellossa pidätettävä palkan osa määräytyy uudesta kurinpitolinjauksesta huolimatta kuitenkin kauden aiemman linjauksen ja pelaajasopimuksen ehtojen mukaisesti.
Liiga myös tarkentaa viiden ottelun pelikiellon minimirangaistuksen koskevan vain vain taklaustilanteita. Muista sääntöjen mukaan päähän kohdistuneiksi taklauksiksi luettavista rikkeistä voidaan sen mukaan antaa myös lyhyempi pelikielto.
Liiga ja SJRY perustavat myös rahaston, jonka tarkoituksena on edistää päävammojen ehkäisyä, hoitoa ja tutkimusta sekä edistää muitakin pelaajien turvallisuuteen liittyviä asioita. Päähän kohdistuneista taklauksista annettujen pelikieltojen osalta pelaajilta pidätetyt palkan osat siirretään tähän rahastoon.
Molemmat osapuolet vakuuttavat jatkavansa yhteistyössä lajin ja pelaajien turvallisuuden kehittämistä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!