NHL-urasta haaveileva KHL-supertähti otti kovat otteet käyttöön – ”Yrittää pakottaa siirron toiseen seuraan”

KHL-seura TsSKA Moskovassa loistavan alkukauden pelanneen maalivahti Ilja Sorokinin uskotaan siirtyvän tulevaksi kaudeksi NHL-kaukaloihin.
Alkukauden uskomattomalla torjuntaprosentilla 93,6 pelannut 24-vuotias venäläinen on New York Islandersin 3. kierroksen varaus vuodelta 2014. Pelipaikka saarelaisten maalilla on kuitenkin kiven alla, kiitos loistavan kauden pelanneiden Semjon Varlamovin sekä Thomas Greissin.
Nyt Venäjältä kuuluu kuitenkin kummia, kun maalivahdin on kerrottu neuvottelevan NHL-sopimuksen sijaan jatkopestistä moskovalaisseuransa maalille. Sportsnetin Elliotte Friedman kertookin kuulleensa Venäjältä huhuja, joiden mukaan Sorokinin neuvotteluissa venäläisseuran kanssa olisi kuitenkin kyse vain keinosta saada Islanders kauppaamaan miehen NHL-oikeudet toisaalle.
– Muutaman venäläiskontaktini mukaan Sorokin yrittää saada Islandersin kauppaamaan tämän NHL-oikeudet jonnekin, jossa tie ykkösvahdiksi olisi silotellumpi. Kiinnostuneita varmasti riittää, sillä hän on erittäin lahjakas maalivahti. Katsotaan, mitä tapahtuu, Friedman paljastaa podcastissaan.
Venäjän maajoukkueen vakiokalustoon lukeutuvaa Sorokinia pidetään yleisesti tämän hetken parhaana NHL:n ulkopuolella pelaavana maalivahtina. Miehen viime kausi oli tilastojen valossa jopa tätä kautta loisteliaampi, sillä maalivahti kirjautti tililleen 40 peliä käsittämättömällä päästettyjen maalien keskiarvolla 1,16. Miehen viime kauden torjuntaprosentti oli sekin timanttinen 94,0.
LUE MYÖS: Jokerit menettää huippupakkinsa kolmen pelin ajaksi Sveitsiin
LUE MYÖS: Lähde: NHL-seura kauppaa peräti neljää konkaripelaajaansa – jopa ykkösvahti siirtohuhuissa
LUE MYÖS: NHL:ssä vilkas päivä! Kaksi pelaajaa vaihtaa maisemaa – Winnipeg hankki maalivahdin
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Colorado Avalanche vahvistuu lähes 400 NHL-ottelun tehomiehellä
- IS: Mikko Rantasta uhkaa sakkorangaistus – jätti menemättä asepalvelukseen
- Ässien liikevaihto ennätyslukemissa – tulokseen merkittävä parannus
- KalPan sairastuvalla peräti kahdeksan pelaajaa – yksi hyökkääjä sivussa useita kuukausia
- MTV: Mikkelin Jukurit yrittää myydä kahta pelaajaansa
- Ilves julkaisi tiukan puheenvuoron: puuttui kannattajien huonoon käytökseen
- Liigassa nähdään ensi kaudella poikkeuksellinen jäämainos – herättää takuulla keskustelua
- Patrik Laine kertoo Ylelle, miltä jatkuva kritiikki tuntuu: ”Kun joka päivä lukee, miten p*ska sitä on…”
- Jukurit-tähti Max Ellis: Uusi seura
- Yhdysvallat julkisti leiriryhmänsä jääkiekon olympiaturnaukseen – superlupaus jäi rannalle
- Ilvekseltä karu tiedote
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- Raati on puhunut: tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Aitio: Olli Jokinen tienaa HIFK:ssa ”posketonta” jättipalkkaa – ”Järjettömiä summia”
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin