Lähtö oli jo lähellä, mutta NHL:n superyllättäjän suomalaisesta haluttiin pitää tiukasti kiinni – saa nyt upean tilaisuuden: ”Joukkueen identiteetti”

Raumalaislähtöisen maalivahti Antti Raannan jääkiekkoilijan elämä on ollut melkoista vuoristorataa sen jälkeen, kun hän liittyi kaudeksi 2017-18 NY Rangersista Arizona Coyotesiin. 30-vuotias torjuja pelasi ensimmäisellä kaudellaan kojoottipaidoissa yli puolet runkosarja, 47 ottelua, mutta seuraava sesonki meni pipariksi loukkaantumisen takia. Pelejä vyölle kertyi vain 12 kappaletta.
Tällä kaudella Raanta palasi toviksi jopa AHL:ään Tucson Roadrunnersin pelipaitaan. Komennus farmiin oli verrattain kokeneelle pelaajalle ensimmäisen sitten kauden 2014-15. Tuon jälkeen suomalainen onkin sitten noussut kojooteissa hiljalleen jopa ykkösvahdin paikalle, osaksi Darcy Kuemperin loukkaantumisen takia.
Kuemper ja nyt 14 ottelua prosentein 92,0 torjunut Suomen mestari ovat Coyotesin vankkumattomia tukijalkoja. Kyseessä on maalivahtikaksikko, jonka panosta joukkue tarvitsee pelistä toiseen, mutta toisaalta esimerkiksi toisen loukkaantuminen ei kojoottipaitoja kaada.
Kun kanukki oli saamassa taannoin selvän ykkösvahdin paikan, saattoi joku kuvitella Raannan muualle lähtemisen olevan jo liipaisimella. Toisin kuitenkin kävi. Suomalaisesta haluttiin pitää tiukasti kiinni, vaikka GM John Chayka sai yhteydenottoja muista joukkueista.
[nosto tasoitus=”vasen”]- Muistan hänen kertoneeni meille, että useat joukkueen soittelevat Raannan perään.[/nosto]
– Muistan hänen kertoneeni meille, että useat joukkueen soittelevat Raannan perään, päävalmentaja Rick Tocchet paljastaa pohjoisamerikkalaisen mediajätti The Athleticin mukaan.
Tässä vaiheessa joukkueen pamput olivat katsoneet toisiinsa, ja todenneet seuraavaa:
– Raanta ja Darcy ovat joukkueemme identiteetti. He tarjoavat meille voitonavaimia.

Raanta itse paljastaa, että siirto kävi mielessä. Huhut velloivat vähän siellä täällä.
[nosto tasoitus=”oikea”]- Raanta ja Darcy ovat joukkueemme identiteetti. He tarjoavat meille voitonavaimia.[/nosto]
– Joskus tuntuu, että vaimoni on hermostuneempi sosiaalisen median kirjoituksista. Mutta hän tottuu siihen paremmin ja paremmin, suomalaistorjuja virnistelee.
Raanta pystyy ohittamaan kirjoitukset.
– Minä en tähän keskittynyt. Ehkä joskus luin jotakin, mutta kun juttelin valmentajien ja GM:n kanssa, niin kaikki asiat olivat hyvin. Keskityin torjumaan, kokenut suomalaistähti alleviivaa.
[nosto tasoitus=”vasen”]- Joskus tuntuu, että vaimoni on hermostuneempi sosiaalisen median kirjoituksista.[/nosto]
Vaikka joukkue pelaisi omissaan kuinka hyvin tahansa, antavat kuulemma Raanta ja Kuemper Arizonalle identiteetin ja vallitsevan itseluottamuksen.
– Miksi haluaisimme kolhia kilpeämme? Tocchet heittää viitaten huhupuheisiin, joiden mukaan Raanta olisi ollut lähellä lähtöä.
Kuten esille nostetut Raannan tilastot osoittavat, on suomalainen ansainnut ainakin toistaiseksi ykköskassarin paikan. 29-vuotias kanadalainen puolestaan on pysäytellyt kiekkoja 25 pelissä 92,9 prosentin varmuudella, päästettyjen maalien keskiarvo on 2,17.
[nosto tasoitus=”oikea”]- Kuemper on ollut uskomaton. Peliaikaa on tietysti vaikeaa saada, jos ykkösmaalivahtinasi on All Stars -tasoinen pelaaja.[/nosto]
– Kuemper on ollut uskomaton. Peliaikaa on tietysti vaikeaa saada, jos ykkösmaalivahtinasi on All Stars -tasoinen pelaaja, suomalainen suitsuttaa.
Arizonasta voitaneen käyttää tämän kauden osalta termiä superyllättäjä. Viime vuosina kaukana terävimmästä kärjestä kyntänyt joukkue keikkuu Tyynenmeren divisioonassa peräti kärjessä. Coyotes on päästänyt NHL:ssä maaleja kolmanneksi vähiten.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Jukka Jalonen valitsi ensimmäiset pelaajat olympialaisiin – mukana Liigasta tuttu nimi
- Lähde: TPS ja Kärpät kamppailevat jättivahvistuksesta!
- Kärpät nappasi vahvistuksen NHL-seurasta!
- Olympiavalinnat julki – Ruotsi pisti pöytään melkoisen yllätyksen!
- Kuusi nimeä valittu! Tässä ovat Suomen olympiajoukkueen ensimmäiset pelaajat
- Winnipeg ja Colorado juonivat jättitreidiä siirtotakarajalla – tähän kaikki kaatui
- Leijonat-pelaaja sai NHL-diilin!
- Lehti: Michael Jolyn uusi seura selvisi!
- NHL:n kesän kuumimman vapaan agentin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Välit poikki – NHL-seura kauppaa megalupauksen pois!
- MTV: Tämä seura haluaa nyt Liigaan – ”Panostettu 20 miljoonaa”
- AL: Henrik Haapala siirtyy Liigaan – tässä uusi seura
- NHL jää taakse – suomalaisvahti siirtyy Liigaan!
- Kaleva: Kultaleijona neuvottelee sopimuksesta Kärppien kanssa
- Expressen: Tässä on Kärppien lupaama pelaajahankinta
- Entisen Liiga-tähden sopimus purettiin Sveitsissä!
- Tappara saamassa huippuvahvistuksen NHL:stä
- Huhumylly käy kuumana: onko tässä Brad Marchandin seuraava osoite NHL:ssä?
- Urheilucast: Jättipalkkaa nauttineen Tommi Tikan Kärpät-diilistä iso paljastus
- Lähde: Tässä Liigan pistelingon uusi joukkue