Lähde: NHL-seura kauppaa peräti neljää konkaripelaajaansa – jopa ykkösvahti siirtohuhuissa

Viime kaudet NHL:n pudotuspeliviivan alapuolella rämpinyt Vancouver Canucks on pikku hiljaa nousemassa ylös Sedinin ruotsalaisveljesten lopettamisen aiheuttamasta alakulosta.
Tästä suurin kiitos kuuluu toista kauttaan joukkueen hyökkäyksen maestrona tuhojaan tekevälle ruotsalaissentteri Elias Petterssonille, sekä lähellä kuluvan kauden parhaan tulokkaan palkintoa olevalle puolustaja Quinn Hughesille.
Vaikka suunta onkin vihdoin ylöspäin, ei kanadalaiskaupungissa kannata silti rakennella pilvilinnoja ainakaan tämän kauden osalta, vaikkakin joukkue on tällä hetkellä vain neljän pinnan päässä lännen viimeisestä pudotuspelipaikasta.
Seuran johtoporras saattaakin satsata lisää paukkuja joukkueen eittämättä valoisaan tulevaisuuteen viimeistään helmikuun siirtotakarajalla varsinkin siinä tilanteessa, mikäli pudotuspelipaikka on jo tuossa vaiheessa karannut sen ulottumattomiin.
Sportsnetin Elliotte Friedman nostaa tuoreessa 31 Thoughts -jaksossa esille peräti neljä pelaajaa, jotka Canucks-johto saattaisi olla valmis laittamaan lihoiksi tulevaisuutensa kustannuksella.
– Saa nähdä, mitä Vancouverissa tapahtuu helmikuussa tai miten jatkosopimusneuvottelut etenevät, mutta muut seurat tulevat olemaan kiinnostuneita ainakin Josh Leivosta sekä Chris Tanevista. Lisäisin listalle myös Jacob Markströmin, mutta maalivahtien kohdalla tilanne on haasteellinen. Monet joukkueet vihaavat tehdä maalivahtihankintoja siirtotakarajalla, minkä lisäksi useiden haastajajoukkueiden maalivahtitilanne näyttää valmiiksi hyvältä, Friedman pyörittelee Canucksin loppukauden siirtokuvioita.
Yksi mahdollinen siirtokohde on myös Carolina Hurricanesista täksi kaudeksi seuraan hankittu voimahyökkääjä Micheal Ferland, joka on kärsinyt alkukaudesta loukkaantumisista. Miehen tilille on kertynyt toistaiseksi vasta 14 peliä tehoin 1+4.
Ykkösvahti Markströmin potentiaalisin siirtokohde saattaisi olla San Jose Sharks, joka on kärsinyt jo useamman kauden ajan heikosta maalivahtipelistään. Ruotsalaistorjujan siirtoa puoltaisi myös se tosiasia, että vasta 24-vuotiaan Thatcher Demkon odotetaan nousevan kakkosvahdin roolista ykköseksi kenties jo ensi kauden alkaessa.
LUE MYÖS: NHL:ssä vilkas päivä! Kaksi pelaajaa vaihtaa maisemaa – Winnipeg hankki maalivahdin
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MTV: Mikkelin Jukurit yrittää myydä kahta pelaajaansa
- Ilves julkaisi tiukan puheenvuoron: puuttui kannattajien huonoon käytökseen
- Liigassa nähdään ensi kaudella poikkeuksellinen jäämainos – herättää takuulla keskustelua
- Patrik Laine kertoo Ylelle, miltä jatkuva kritiikki tuntuu: ”Kun joka päivä lukee, miten p*ska sitä on…”
- Jukurit-tähti Max Ellis: Uusi seura
- Yhdysvallat julkisti leiriryhmänsä jääkiekon olympiaturnaukseen – superlupaus jäi rannalle
- Kärpät julkisti kapteenistonsa – Leijonat-ikoni korvaa Marko Anttilan
- Aitio: Olli Jokinen tienaa HIFK:ssa ”posketonta” jättipalkkaa – ”Järjettömiä summia”
- MM-kisojen otteluohjelma julkistettiin – näin Leijonat pelaa
- Milan Lucic yrittää paluuta NHL:ään – tässä uusi seura
- Ilvekseltä karu tiedote
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- Raati on puhunut: tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Aitio: Olli Jokinen tienaa HIFK:ssa ”posketonta” jättipalkkaa – ”Järjettömiä summia”
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura