Jukurit – KalPa: Tapaninajot savolaiseen tapaan
Liiga
Jukurit – KalPa
Torstai 26.12. klo 17:00
Liigassa aloitetaan kinkun sulattelu täydellä teholla Tapaninpäivänä – ja samalla ottelukierros toimii lämmittelynä Pikkuleijonien avausmatsille Ruotsia vastaan myöhemmin samana iltana. Tapaninpäivän Liiganosto otetaan toisen kerran tässä kuussa Savon derbystä, kun Jukurit isännöi KalPaa Mikkelissä.
Jukurien taival on ollut ennen joulua hieman ohdakkeinen, sillä viimeisestä viidestä pelistä on tarttunut vain yksi voitto. Samaan aikaan pelattavat nuorten MM-kisat verottavat Jukurien kapeahkoa rosteria useamman pelaajan verran: Mikko Kokkonen, Patrik Puistola sekä Kristian Tanus ovat kisoissa mukana. Lisäksi Pekka Kangasalustalla on vaivoinaan muutama loukkaantuminen. Jukurit tarvitsisi pisteitä kipeästi, ettei kympin sakki karkaisi lopullisesti.
KalPalta on nähty otteiden parantumista sydäntalven alla. Joulukuun alkupuolella kuopiolaiset hakivat pisteet Jukureilta todella vakaan esityksen jälkeen. Tommi Miettinen joutuu tulemaan toimeen ilman nuorten kisoihin valittua Kim Nousiaista ja loukkaantuneita Joni Ikosta, Alexander Ruuttua sekä Lasse Lappalaista. Isossa kuvassa KalPa on näyttänyt viime ajat luokkaa isäntiä paremmalta.
Lyö vetoa ottelusta:
Joukkueiden perustaso ja tämänhetkinen vire antavat ymmärtää, ettei Jukureita voi pitää tähän otteluun kotisuosikkina, vaikka KalPa ei kovinkaan vahva vierasjoukkue olekaan. Ottelun derbystatus tosin hieman tasoittaa kotietua, joten näillä kertoimilla ainoa mahdollinen pelivalinta on siis vierasvoitto: vetosuositus on KalPa voittaa ottelun (sis. jatkoajan ja rangaistuslaukaukset) kertoimella 2,08.
tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.
Lunasta in tervetulopaketti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Liiga-valmentaja sai sairauskohtauksen – joutui sairaalahoitoon
- Raimo Helmisestä hurja paljastus – Urheilucast: Leijonat tarjosi jättipalkkaa
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä