Ja mitenhän tästä voi epäonnistua? NHL:n venäläistykki osuu suurinpiirtein kaikkialta muualta, mutta Kaapo Kakon rakentama maaginen paikka valui romukoppaan
NY Rangersin suurlupaus Kaapo Kakko jäi myöhään lauantai-iltana pisteittä ottelussa Anaheim Ducksia vastaan, vaikka pelaajalla oli saumoja kaikkeen muuhunkin kuin kiikareihin. Ensimmäisen neljän minuutin aikana jo kahden maalin karkumatkalle karannut Rangers taipui lopulta katkerasti luvuin 3-4 voittolaukauskisassa.
Rangersille maalasivat kahdesti osunut Mika Zibanejad sekä kerran reppua heiluttanut Artemi Panarin. Hän on osunut viime aikoina tiuhaan, sillä venäläisen maaliputki venyi jo neljään otteluun. Panarin on latonut putken aikana tehot 6+2=8.
Tähän tehoiluun vedoten joku saattaisi kuvitella, että venäläinen olisi voinut osua myös tästä paikasta. Kakko rakensi joukkuekaverilleen ällistyttävän paikan, mutta vielä ällistyttävämmin Panarin onnistui turaamaan tilaisuutensa. Lopulta Rangers taipui maalilla.
– Kolmas erä oli hyvä. Emme lopettaneet pelaamista, kun siirryimme 3-2-johtoon, päävalmentaja David Quinn luonnehti joukkueen kotisivuilla.
– Se on aina hyvä asia, kun pystyy raapimaan pisteitä. Mutta haluamme pudotuspeleihin, joten jokainen menetetty piste tekee sinne pääsemisestä vaikeampaa meille itselle, laitahyökkääjä Brendan Lemieux jatkoi.
NY Rangersin osalta sen vajaan viikon verran kestänyt ja nyt päättynyt länsirannikon kiertue sujui kohtalaisen hyvin. Joukkue kaatoi San Jose Sharksin ja Vegas Golden Knightsin sekä raapi siis nyt pinnan Anaheimilta. Rangers jäi täysin tyhjin käsin vain Los Angeles Kingsiä vastaan.
– Olimme valmiita pelaamaan ja me halusimme kuusi pinnaa. Luulen, että viiden pinnan myötä kiertue ei ollut yhtään paha, Rangersin päävalmentaja pallotteli.
LUE MYÖS:
Sebastian Aho ja Teuvo Teräväinen taas pisteille NHL:ssä – voiton ratkaisi kuitenkin täysin toinen hyökkääjä ilmiömäisellä tavalla
Pekka Rinteen vaikeudet NHL:ssä saivat jatkoa – suomalaissensaatiokin kuritti längeistä
No nyt heilui reppu kunnolla! Liigassa ihastuttanut hyökkääjä vietti NHL:ssä historiallista iltaa
NHL:n pistepörssin kärkipäätä lähenevä supertähti takoo järjetöntä jälkeä: Teki jo henkilökohtaisen ennätyksen, vain kaksi pelaajaa pystynyt parempaan
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Ura ohi – yli 900 NHL-ottelun konkari iski luistimet naulaan!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä