Columbukseen palannut Artemi Panarin myöntää – ex-fanien reaktiot satuttivat: ”Olin todella vihainen”
Täksi kaudeksi Columbus Blue Jacketsista vapaana agenttina New York Rangersiin jättisopimuksella siirtynyt tähtihyökkääjä Artemi Panarin palasi ensimmäistä kertaa siirtonsa jälkeen vanhalle kotiareenalleen perjantain vastaisena yönä.
Ohiolaisfanit eivät olleet unohtaneet venäläishyökkääjän loikkaa Manhattanin kirkkaisiin valoihin, vaan supertähti sai maistaa fanien vihan buuausten muodossa. 28-vuotias taituri sai kuitenkin viimeisen naurun miehen iskettyä ottelun voittomaaliksi jääneen 1-3-osuman toisessa erässä. Rangers voitti pelin lopulta maalein 2-3.
Panarin myönsi The Columbus Dispatch -lehdelle paluun Nationwide Arenalle olleen tunteikkaan.
– Olin tosi vihainen tässä pelissä, faneille. Mutta se on ok. Olen tyytyväinen ollessani nyt New Yorkissa, Panarin kertasi tuntemuksiaan paikallislehdelle englanniksi.
– Viime vuonna pelasin heidän riveissään ja fanit buuasivat, joten ei ollut yllätys että he buuasivat nyt kun pelasin heitä vastaan, hyökkääjä muistelee kääntäen katseensa sitten positiivisiin asioihin:
– Minulla oli kaksi hienoa vuotta täällä. Sain hienon mahdollisuuden ja olen sen ansiosta nyt parempi pelaaja, joten kaikki on hyvin. Aikani täällä opetti minulle paljon, tähtihyökkääjä muisteleee.
Panarin kiitti myös niitä faneja, jotka ottivat kilpailijan riveihin loikanneen ex-tähtensä vastaan tervetuliaiskyltein.
– Haluan kiittää näitä ihmisiä ja lapsia jotka kannustivat ja heiluttivat julisteitaan. Arvostan sitä. Minulla on ikävä näitä kavereita… vain näitä, mies lohkaisee lopuksi.
Panarin on noussut myös uudessa seurassaan Rangersissä välittömästi joukkueen supertähdeksi. 27 ottelusta kasassa on jo muhkea pistepotti 13+21=34.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Jarmo Kekäläisen apulais-GM tyrkyllä toisen NHL-seuran pomoksi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä