Räjäyttääkö Kärppien superlupaus pankin nuorten MM-kisoissa? ”Ykkösehdokas turnauksen parhaaksi”
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Kärppien riveissä huimaan vireeseen alkukaudella yltynyt maalivahti Justus Annunen on laittanut otteillaan koko Liigan polvilleen, eivätkä miehen esitykset ole jääneet huomaamatta myöskään kansainvälisissä kiekkomedioissa.
19-vuotias kempeleläinen onkin selvä ykkösvaihto myös Suomen aloittavaksi maalivahdiksi vuodenvaihteessa Tshekissä pelattavissa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa.
The Hockey News arvioi tuoreessa artikkelissaan alkukaudella 11 Liiga-peliä hurjalla torjuntaprosentilla 95,2 ja päästettyjen maalien keskiarvolla 1,21 pelanneesta Annusesta jopa kisojen parasta maalivahtia.
– Harva lupaus koko maailmassa on kerännyt alkukaudella yhtä paljon huomiota kuin Annunen, Colorado Avalanchen 3. kierroksen varaus kesältä 2018. Isokokoinen maalivahti, joka rikkoi jo Liigan peräkkäisten nollapelien putken, on ollut lähes täydellinen ensimmäisellä kaudellaan Liigassa. Tulee olemaan Suomen aloittava maalivahti sekä kärkiehdokas nuorten MM-kisojen parhaaksi maalivahdiksi, The Hockey News ennakoi.
Suomi kohtaa Tapaninpäivänä käynnistyvien alle 20-vuotiaiden MM-kisojen avausottelussaan länsinaapuri Ruotsin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?