”Pääsi nopeasti juoneen kiinni” – liigajoukkue jatkoi lainamiehen pestiä, pirteästi esiintynyt ulkomaalaisvahvistus lähtee
Kuva: Juha Tamminen
Lahden Pelicans tiedotti nettisivuillaan, että joukkueen leiriin kahden pelin lainapestillä tulleen JYP-pakki Ossi Ikosen lainaa on jatkettu parilla kuukaudella. Kiekon kanssa hyvin ja rohkeasti pelaava puolustaja pelasi viime viikonloppuna Pelicansissa kaksi peliä tehoin 0+1 (+2).
– Ikonen pääsi nopeasti juoneen kiinni ja vahvisti meidän puolustustamme selkeästi. Odotamme, että pelituntuman ja yhteisten harjoitusten myötä saamme miehestä vielä enemmän irti, Pelicansin urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen kommentoi.
Joukkue tiedotti samalla kovasta menetyksestä. Kelvollisin ottein luutinut Pavel Vorobei ja seura ovat purkaneet puolustajan pelaajasopimuksen yhteisymmärryksessä. Pelaaja sai kuulemma mahdollisuuden pelata KHL:ssä.
22-vuotias valkovenäläinen pelasi lahtelaisten takalinjoilla 15 ottelussa pistein 1+3=4 (+3).
LUE ALKUVIIKON SIIRTOJUTUISTA MYÖS:
Heikon alkukauden pelanneelle kaksinkertaiselle suomenmestarille monoa Sveitsistä!
Liigajoukkue hankki muutama vuosi sitten NHL:ään varatun pelurin – ”Tuo valmennukselle lisää vaihtoehtoja”
Joukkue vaihtuu – Suomessa pelannut todella eksoottisen kiekkomaan pelaaja jatkaa kiertolaiselämää
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli NHL:ssä – Juuse Saros hurjassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta tipahti ikävä uutinen
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Liigan pudotuspeliparit selvillä – TPS:lle jättipettymys
- Juhamatti Aaltoselta suora mielipide Lukko-tähdestä MTV:llä: ”Ylivoimaisesti Liigan paras sentteri”
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia