NHL-toimittaja lataa: New Jerseyn pakko myydä Taylor Hall – toinen supertähti vaihtonappulana?
New Jersey Devilsin riveissä sopimuksensa viimeistä kautta pelaavan megatähti Taylor Hallin uskotaan vaihtavan seuraa vielä ennen helmikuun siirtotakarajaa.
Miehen nykyisen seuran pudotuspelisaumat vaikuttavat jo tässä vaiehessa kautta ohuilta, eikä seurajohdon uskota haluavan päästää kirkkainta tähteään ilmaiseksi kesän vapaille markkinoille.
New York Postin palkkalistoilla vaikuttava NHL-toimittaja Larry Brooks heittääkin aiheen tiimoilta ilmoille varsin mielenkiintoisen siirtoskenaarion. Brooks spekuloi Hallin, 28, kauppaamisella Calgary Flamesiin vaihdossa 26-vuotiaaseen laitahyökkääjä Johnny Gaudreauhun, jonka nimi on Hallin tapaan pyörinyt tiuhaan siirtohuhuissa.
99 tehopistettä viime kaudella takonut Gaudreau on koko muun joukkueensa tavoin hyytynyt tällä kaudella pahemman kerran. 27 pelissä pienikokoinen jenkkitähti on kasannut tehot 5+15, ja varsinkin maalisarakkeeseen odotetaan fanien toimesta reipasta korotusta.
Brooks muistuttaa, että vaikka kaksikon treidaaminen päittäin voisi kuulostaa paperilla hyvältä vaihtoehdolta, ei Flames välttämättä ole kiinnostunut antamaan kaksi vuotta Hallia nuorempaa Gaudreau’ta vaihdossa viimeistä sopimuskauttaan pelaavasta tähdestä, jonka kiinnittäminen jatkosopimukseen vaatisi seuralta todennäköisesti vähintään 10 miljoonan dollarin vuosittaista panostusta. Gaudreau kun pelaa kaiken lisäksi 6,75 miljoonan dollarin vuosipalkalla vielä kaksi seuraavaakin kautta.
Miltä vaihtokauppa Hall <-> Gaudreau mielestäsi kuulostaisi? Keskustele aiheesta suositussa NHL-olohuone -ryhmässä!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa