Jatkuvasti paukkuu: Liigan pistelinko iski taas hattutempun – nosti itsensä todella harvinaiseen seuraan
Kuva: Ilari Isotalo
Kuluva liigakausi on ollut Kärppien tehopakki Jakub Krejcikille suoraan sanottuna sekopäinen, sillä pelaaja on paukuttanut jo kaksi hattutemppua. Ensimmäinen syntyi 25. lokakuuta KalPaa vastaan ja toinen tiistaina, 26. marraskuuta JYPin reppuun.
Kaksi hatullista kauden aikana puolustajalta ei ole Liigassa todellakaan mitään arkipäivää, sarjan virallisella Facebook-tilillä vahvistetaan.
Puolustajista kahteen hattutemppuun samalla kaudella ovat pystyneet Krejcikin lisäksi vain Pekka Marjamäki kaudella 1977-78 ja Tapio Levo 1984-85. Edellisestä pakin kahden hattutempun kaudesta on aikaa siis noin 35 vuotta.
Sekin on merkittävä seikka, että Krejcikin lisäksi yhdeksän puolustajaa kautta aikojen on tehnyt runkosarjassa vähintään kaksi hattutemppua. Kärjessä on Marjamäki viidellä hattutempulla.
– (Jari) Sailiolta tuli hieno yksilösuoritus alkuun, ja olin maalin kulmalla. Yritin laittaa kiekkoa sisään, muttei mennyt. Kiekko jäi Jakubille, ja se kiekon sisään, oululaisten hyökkääjä Julius Hermonen kuvaili voittomaaliksi jääneen 2-1-häkin syntymistapaa seuran kotisivujen videohaastattelussa.
Reilun 22 minuutin peliaikakeskiarvolla Liigassa luutiva tsekki on paukuttanut kauden 23 ottelussa tehot 7+10=17. Hänen tehotilastonsa vertailu on häikäisevä +33/-9=+24.
28-vuotias prahalainen on pakkien pistepörssin kakkonen heti Tapparan Valtteri Kemiläisen (1+19=20) jälkeen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NHL-legendan hankkiminen jäi piippuun – onko tässä Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Eeli Tolvasen tilanteesta uusi tieto – tämä NHL-seura kiinnostunut suomalaishyökkääjästä!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Sopimusvääntö ohi – Columbus teki ison kiinnityksen NHL:ssä!
- Liigassa kovat tehot mättänyt puolustaja löysi uuden seuran
- Kokenut NHL-kovanyrkki Ryan Reaves puhui uransa jatkosta – huima rajapyykki tähtäimessä
- Yllättävä kuvio – Lukon ulkomaalaisvahvistus lähellä uutta seuraa
- Viime hetken ratkaisu – Leijonien jyräämän NHL-vahdin miljoonavääntö päättyi
- Uusi osoite löytyi – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Kesän jättisiirto – Patrick Kane teki ratkaisunsa
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- SK: NHL-supertähti haluaa pelata tässä Liiga-joukkueessa – yhdellä ehdolla
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Florida Panthers: luottomies pidätetty – seura reagoi välittömästi
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Urheilucast: Jonne Tammelasta uusi käänne – toinen Liiga-seura houkuttelee tuntuvalla tarjouksella
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- SHL-seura kasaa hurjaa tähtisikermää – 3500 ottelun edestä NHL-kokemusta
- TPS:n yllätyshankinnasta tuli menestys – iso uutinen julki
- Se oli siinä – SaiPan NHL-konkari päätti uransa