IL: Merkittävän uran tehnyttä Liiga-pelaajaa epäillään parituksesta!
Entistä Liiga-pelaajaa epäillään parituksesta, uutisoi Iltalehti.
Lounais-Suomen poliisi tutkii parhaillaan paritusta Satakunnan alueella. Poliisi on vaatinut epäiltyä henkilöä vangittavaksi viime perjantaina.
Satakunnan käräjäoikeus vahvisti IL:lle, että oikeus ei määrännyt miestä vangittavaksi, vaan langetti hänelle matkustuskiellon perjantain vangitsemisoikeudenkäynnissä.
Iltalehden tietojen mukaan parituksesta epäilty on 50-vuotias mies, joka on pelannut merkittävän uran Liigassa. Epäilty on toiminut peliuransa jälkeen ammatikseen jääkiekon parissa.
Tutkinnanjohtajana toimiva rikosylikomisario Toni Sjöblom on vielä vaitonaisena tapauksesta.
– Sanon vain, että se on tapahtunut Satakunnan alueella. Esitutkinta on vielä alkuvaiheessa, Sjöblom sanoi.
Satakunnan Kansan uutisoi aikaisemmin, että epäilty paritus olisi jatkunut lähes kahden vuoden ajan. Epäillyn rikoksen tekoajaksi on merkitty 1.1.2017–27.10.2018.
Parituksesta voidaan tuomita sakkorangaistus tai enintään kolmen vuoden vankeustuomio. Myös parituksen yritys on rikoslaissa rangaistavaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt jysähti – NHL-legenda valmis tekemään paluun eläkepäiviltä!
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- TSN: Marc-Andre Fleurystä tipahti hurja NHL-siirtohuhu!
- Jesperi Kotkaniemi oltiin lähellä kaupata NHL:ssä – ”Tarjous oli pöydällä”
- Spengler Cup 2025
- SaiPa julkisti isoja sopimusuutisia – teki kovan kiinnityksen!
- NHL:n floppiseura reagoi: valmentajapotkut
- Mikael Granlund: hirmuvire!
- IL: Kasimir Kaskisuo siirtyy Suomeen – tässä uusi osoite!
- Urheilucast: Tappara valmistelee siirtopommia – kiikarissa kaksi Leijonat-peluria
- Urheilucast: Jokerit ja Tappara virittelevät jymykaappausta Kärpistä!
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- Leo Komarov: uusi joukkue!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä
- Lähde: Eetu Koivistoinen palaa Liigaan!