Suomalaishyökkääjän tehottomuus ihmetyttää – NHL-sisäpiiritoimittaja lataa: ”Joukkue tarvitsee oikean kolmossentterin”
Vancouver Canucksista Edmonton Oilersin riveihin täksi kaudeksi siirtyneen Markus Granlundin alku uudessa seurassa on ollut kaikkea muuta kuin odotetunlainen.
26-vuotiaan suomalaissentterin tehopistesarake on vielä 10 ottelun jälkeen avaamatta. Myös hyökkääjän peliaika jäänyt useana iltana alle kymmeneen minuuttiin.
Seuraa läheltä seuraavat median tahot ovatkin vahvasti sitä mieltä, että joukkue kaipaa kipeästi uutta kolmossentteriä.
Edmonton Journalin Kurt Leavins pohtii artikkelissaan, miten kauan GM Ken Hollandilla kestää tuoda joukkueeseen oikea kolmossentteri.
Leavins ehdottaa mahdollisiksi vaihtoehdoiksi paikalle Ottawa Senatorsin Jean-Gabriel Pageau’ta sekä Colorado Avalanchessa paikalleen jäänyttä Tyson Jostia. Ennen kaikeea Pageau olisi toimittajan arvioiden mukaan helposti liikuteltavissa, sillä mies pelaa sopimuksensa viimeistä kautta joukkueessa, jolla ei ole realistisia mahdollisuuksia taistella tällä kaudella paikasta pudotuspeleissä.
Edmontonilaismedian edustajista myös toinen sisäpiiritoimittaja Jim Matheson otti jo aiemmin kantaa asiaan ehdottaen Jesse Puljujärven kauppaamista Arizona Coyotesiin vaihdossa toistaiseksi NHL-urallaan alle odotusten esiintyneeseen keskushyökkääjä Christian Dvorakiin. Dvorak saattaisikin olla vastaus Oilersin alempien kentällisten sentteriongelmiin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa