NHL-seuran palkkakeisari heitettiin tylysti katsomoon – pelit seurassa pelattu?
Kahdella tappiolla NHL-kauden avanneen Vancouver Canucksin tilanne vaikuttaa tukalalta myös kaukalon ulkopuolella.
Murroksessa olevan kanadalaisseuran valmennus reagoi avauspelin Edmonton-tappioon pudottamalla jo pitkään siirtohuhujen kohteena olleen konkarihyökkääjä Loui Erikssonin katsomon puolelle ennen 0-3-tappioon päättynyttä vierasottelua Calgary Flamesiä vastaan.
Viime kausien tasoonsa nähden jättimäistä kuuden miljoonan dollarin vuosipalkkaa nauttiva ruotsalainen on joukkueensa parhaiten palkattu pelaaja. 34-vuotias laitahyökkääjä iski viime kaudella palkkaansa nähden surkeat tehot 11+18. Kauden avausottelussa mies luisteli kolmosketjun laidalla saaden vain 13 minuuttia peliaikaa.
Erikssonin kauppaamista toisaalle hankaloittaa muhkean palkan lisäksi miehen sopimukseen kirjattu siirrot estävä pykälä. Vielä kaudella 2015-16 peräti 30 täysosumaa nakutelleen floppihyökkääjän sopimus päättyy vasta kauden 2021-22 jälkeen.
Erikssonin kohdalla mies lienee itsekin jo valmis heivaamaan siirrot estävän pykälän sopimuksestaan päästäkseen uusiin maisemiin. Yksi vaihtoehto Canucksin kannalta on heittää ruotsalainen siirtolistan kautta farmiin – ottajia kun ruotsalaiselle tuskin tällä hetkellä löytyy edes ilman korvausta.
Uskotko Erikssonin uran Vancouverissa olevan taputeltu? Keskustele tästä ja muista kiekkoaiheista Jääkiekon olohuone -ryhmässä.
LUE MYÖS: Edmonton-tähden loukkaantuminen pakottamassa seuran siirtomarkkinoille? Lähde: ”Puljujärvi paras myyntivaltti”
LUE MYÖS: Lähde: Tähtipakin tilanne yhä auki – Winnipeg Jets etsii jo tuuraajaa Dustin Byfuglienille?
LUE MYÖS: NHL-seuran palkkakeisari heitettiin tylysti katsomoon – pelit seurassa pelattu?
LUE MYÖS: Don Cherry heti vauhdissa: haukkui Toronto Maple Leafsin – tässäkö syy menestyksen puutteelle?
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Sidney Crosbyn ennätys rikottu! NHL:n teinisensaatio pelaa uskomatonta kautta
- TPS-tähti Aleksi Saarela: Tämä asia Liigassa yllätti – omaan pelityyliin iso muutos
- Carolinalle surkeita uutisia: tähtihyökkääjä loukkaantui pelottavasti ja Jesperi Kotkaniemi jätti pelin kesken
- Veli-Matti Savinaiselle suihkukomennus – latasi suorat sanat tuomiostaan
- Montreal Canadiens sai kammottavia uutisia
- Kova ratkaisu! Edmonton nakkasi puolustajansa siirtolistalle
- Jättivahvistus: 54 kihauksen maalitykki avaa kautensa NHL:ssä
- Tänään TV:ssä: NHL:ää ilmaiskanavalta – mukana useita Leijonat-tähtiä
- Onko tässä NHL:n viime kesän suurin ryöstö? Minimipalkkainen taituri takoo kovia tehoja
- Liiga-pomolle kävi nolosti – kilpailuvirasto puuttui puheisiin
- Urheilucastin väite: Aatos Koivun lähtö lähenee TPS:stä – nämä Liiga-seurat ovat kimpussa
- Lähde: Kanadalaispelurin sopimus purettiin – siirtyy Liigaan!
- Tämä EHT-mies nousee Leijonien olympiakoneeseen – Antti Pennanen listasi onnistujat
- Toimittaja: Jokerien maalitykki vaihtaa yllättäen maisemaa!
- Kärpät: hirmuvahvistus!
- Ilves näytti hyökkääjälle ovea – uusi seura löytyi nyt!
- Leijonat-hyökkääjä Markus Nurmi: Ensi kauden seura selviämässä
- Suomalainen kärkivaraus: NHL kutsuu!
- Suru-uutinen: Entinen NHL-ykkösvaraus on kuollut
- Ruotsalaislehti: näin paljon SHL:n kalliit suomalaisflopit tienaavat