Ex-Leijonat-luotsi Kari Jalosta huhutaan KHL:ään – agentilta tilanteeseen rehvakas kannanotto!
Kuva: Ilari Isotalo
Sveitsin suurseura SC Berniä luotsaava Kari Jalonen on venäläissivusto RBK Sportin mukaan ykkösehdokas KHL:n Lokomotiv Jaroslavlin uudeksi päävalmentajaksi.
Lokomotiv on etsinyt uutta luotsia annettuaan Craig MacTavishille lähtöpassit vain kahdeksan ottelun jälkeen ja tällä hetkellä ”haalarihommissa” on joukkueen urheilujohtaja Aleksandr Ardashev.
Jalonen valmentaa parhaillaan neljättä kauttaan Sveitsissä, jossa on luotsannut Bernin mestaruuteen jo kahdesti, edellisen kerran viime keväänä.
Kuluva kausi on ollut entiselle Leijonat-luotsille haastava, sillä Bern majailee NLA:ssa tällä hetkellä vasta kahdeksantena.
Sveitsiläislehti Blickin mukaan venäläislähteet kertoivat Jalosen jo allekirjoittaneen tulevaa kautta koskevan sopimuksen Lokomotiviin, mutta suomalaisen agentti Juho Sintonen kiistää tiedot.
– Kari ei ole allekirjoittanut sopimusta tai sitoutunut mihinkään, mutta tietenkin hänen markkinansa ovat laajat ja kiinnostusta riittää. Keskustelen puolen Euroopan kanssa, Sintonen toteaa rehvakkaasti.
59-vuotias Jalonen valmensi ennen Sveitsin pestiään KHL:ssä Torpedo Nizhny Novgorodia ja Lev Prahaa 2011-14.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Fanien unelma käymässä toteen: Jarmo Kekäläinen kiinnittämässä Stanley Cup -sankarin
- Nyt jysähti! NHL:n ruotsalaistähdestä jättimäinen tarjous
- Voi ei! Connor Bedard loukkaantui – katso video
- NHL:n suomalaisseurasta iso sopimusuutinen – kapteenille diili
- SaiPan Teemu Kivihalme siirtyy yllättävään osoitteeseen
- Ruotsalaishyökkääjä vaihtaa SHL:n SM-liigaan
- Miika Roine teki ratkaisunsa – pitkäaikainen Liiga-kapteeni jatkaa uraansa ulkomailla
- Eeli Tolvanen herättää ”paljon kiinnostusta” NHL:ssä – tällaisia tarjouksia pöydällä
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Suomalaisvahdille uusi NHL-sopimus!
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu
- Jokerien Liiga-konkari päätti jatkostaan – uusi seura löytyi läheltä