Suomalaistähti umpikujassa? Koki KHL:ssä yllättävän kohtalon, tänne hän haluaisi siirtyä: ”Olimme aika pettyneitä, kun he toitottivat koko kauden sitä samaa”
Ruotsalainen Hockey News -sivusto kirjoitti, että suomalaisvahti Joni Ortio olisi halukas palaamaan SHL:ään. Me kirjoitimme vielä eilen, että kassari kuuluu sveitsiläisen Zürichin harjoitusvahvuuteen tällä hetkellä.
Pelaajan agentti Thomas Sjögren painotti palaamishalua Ruotsiin.
– Yritämme sitä kyllä, mutta tilanne on mikä on. Kaikkien joukkueiden maalivahtiosastot ovat valmiita. Olemme puhuneet siitä, että Joni on valmis paikkaamaan mahdollisia loukkaantumisia tai tulemaan hätiin, jos joku joukkue kaipaa vahvistusta.
Ortio palasi pohjoisamerikkalaisista kaukaloista Eurooppaan kaudeksi 2016-17. Hän on edustanut tuosta lähtien ruotsalaista SHL-joukkue Skellefteåta kahden ja KHL-porukka Vitjazia yhden kauden ajan.
Vahdin oli agentin mukaan tarkoitus jatkaa Venäjällä. Asiat kuitenkin muuttuivat.
– Olimme aika pettyneitä, kun he Vitjazissa toitottivat koko kauden sitä samaa, että ”Haluamme pitää hänet, haluamme pitää hänet”.
– Sitten yhtäkkiä kesäkuun alussa he kertoivatkin olevansa epävarmoja. Sopimus oli myös lähellä Sveitsiin, mutta sekin kaatui.
Ortio on pysäytellyt kiekkoja kolmen viime kauden ajan Euroopassa aina päälle 90 prosentin varmuudella – niin runkosarja- kuin pudotuspeleissäkin. Luulisi, että ottajia olisi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!