Suomalaishyökkääjä NHL-läpimurron kynnyksellä: ”Antakaa hänelle työkalut, niin hän tekee ihmeitä”
Nashville Predatorsin 20-vuotias laitahyökkääjä Eeli Tolvanen ei ole onnistunut ainakaan toistaiseksi murtautumaan kivikovan joukkueensa NHL-kokoonpanoon.
The Hockey News ei kuitenkaan ole valmis heittämään Tolvasen kohdalla kirvestä kaivoon analysoidessaan tulevan kauden läpimurtopelaajia. Viime kaudella neljässä NHL-pelissä kokoonpanoon päässyt ja maalitilinsäkin NHL:n puolella avannut entinen 1. kierroksen varaus on kehittynyt sivuston mukaan varsinkin yhdellä osa-alueella.
– Unohtakaa puheet Tolvasesta floppina. Hänen kautensa AHL:ssä ei ollut vahva, mutta hän iski kaksi pistettä neljässä NHL-pelissä, minkä lisäksi hänen puolustuspelaamisensa on kehittynyt valtavasti. Antakaa hänelle jotain, jonka kanssa työskennelä niin hän tulee tekemään ihmeitä, kiekkoraamattu täräyttää.
Laitahyökkääjän viime kausi sujui pitkälti AHL-seura Milwaukee Admiralsissa, jossa suomalainen iski 58 pelissä tehot 15+20=35.
LUE MYÖS: Artemi Panarin paljastaa – näin Ovetshkin, Malkin ja Datsjuk vaikuttivat uraan: ”Silloin lopetin juomisen”
LUE MYÖS: NHL-seuran nuori tehopuolustaja siirtohuhuissa – ”Ajoitus siirrolle olisi hyvä”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Entinen NHL-supertähti myynnissä – torppasi siirrot kahteen eri seuraan
- Entinen NHL-hyökkääjä palasi yli neljän vuoden tauolta onnistuneesti – ansaitsi nyt uuden sopimuksen
- Nuorten Leijonien joukkue MM-kisoihin on valittu!
- Väite kulisseista: Jarmo Kekäläinen värväämässä suomalaisen luottomiehensä
- Jouluvisa: osaatko nimetä Liigan maalipörssin voittajat?
- JYP tiputti jättimäisen sopimusuutisen!
- Joulutodistukset jaettu! Tässä on Liigan syyskauden tähdistökenttä
- Antti Raanta, 36, teki päätöksen uransa jatkosta
- Urheilucast: Jokerit jäi nuolemaan näppejään – Liigan pistetykki teki valintansa!
- Nyt jysähti – NHL-legenda valmis tekemään paluun eläkepäiviltä!
- Urheilucast: Tappara valmistelee siirtopommia – kiikarissa kaksi Leijonat-peluria
- Urheilucast: Jokerit ja Tappara virittelevät jymykaappausta Kärpistä!
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- Leo Komarov: uusi joukkue!
- Lähde: Eetu Koivistoinen palaa Liigaan!
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”