Kärpät – Sport: Tasoero ja ottelutuntuma vedon perusteena
Liiga
Kärpät – Sport
Lauantai 14.09. klo 17:00
Liiga jatkuu seitsemällä ottelulla lauantaina. Torstaina kautensa avannut Kärpät saa vieraakseen sarjan ensimmäiseen peliinsä valmistautuvan Sportin. Joukkueilla on sangen erilaiset lähtökohdat lauantain peliin, sillä Kärpät on tahkonnut jo neljä peliä Mestarien Liigaa sekä torstaisen liigakauden avauspelin. Sportille kyseessä on kauden ensimmäinen tosipeli.
Torstain finaalirevanssi Hämeenlinnassa oli vauhdikas ja viihdyttävä peli. Etukäteen moni epäili Justus Annusen riittävyyttä kärppämaalilla, mutta nuorukainen pelasi loistavan pelin. Samoin ottelun ratkaisumaalin teki vasta 17-vuotias puolustaja Topi Niemelä. Tämä kertoo, että kokeneiden kettujen lisäksi oululaisilla on nuorta lahjakkuutta joukkueessa. Ottelutuntuma on tällä hetkellä ratkaisevasti vieraita parempi.
Vaasan Sport jäi viime kaudella pisteen päähän pudotuspeleistä, eikä paikka auringossa ole irtoamassa helpolla tälläkään kaudella. Tiivistäen voisi mainita, että Sportilla on useita uusia ulkomaalaisvahvistuksia, joiden hyödyn näkee vasta syksyn aikana. Uudella ykkösmaalivahdilla Stefan Steenillä on näytön paikka, sillä Ruotsissa mies on ollut lähinnä luukkuvahtina. Puolustus ei etukäteen vaikuta kovin vakuuttavalta. Voin olla väärässä, mutta odotukseni eivät ole turhan korkealla.
Lyö vetoa ottelusta:
Tasoero ja ottelutuntuma puoltavat kovasti isäntiä – jopa siinä määrin, että lähden tavoittelemaan tasoitusvetoa. Jos homma suinkin kiinnostaa sarjan ensimmäisessä kotiottelussa, Kärpät on velvoitettu voittamaan. Otan isännille tasoitusvetoa – hakusessa on ainakin kahden maalin voitto. Vetosuositus on Tasoitusveto Kärpät -1.5 kertoimella 1,75.
tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.
Lunasta in tervetulopaketti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Liiga-valmentaja sai sairauskohtauksen – joutui sairaalahoitoon
- Raimo Helmisestä hurja paljastus – Urheilucast: Leijonat tarjosi jättipalkkaa
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä