Ilja Kovaltshukista tulossa LA Kingsille melkoinen riippakivi – kaikki ainekset uudeksi Milan Luciciksi
Vähäisin odotuksin NHL-kauteen lähtevää takavuosien menestysseura Los Angeles Kingsiä povataan tälläkin kaudella koko sarjan heikoimpien joukkoon.
Kovaa vauhtia ikääntyvälle ja hidasjalkaiselle joukkueelle ei voi hyvällä tahdollakaan povata paikkaa pudotuspeleissä. Joukkueessa riittää kallispalkkaisia, parhaat päivänsä nähneitä veteraaneja, joihin myös Venäjältä viime kaudeksi paluun NHL:ään tehnyt Ilja Kovaltshuk lukeutuu.
Myöskään joukkueen tuore päävalmentaja Todd McLellan ei ole tyytyväinen harjoituspeleissä vaisusti esiintyneen 36-vuotiaan laitahyökkääjän esityksiin.
– En tiedä, oliko Kovaltshukilla samanlaisia ongelmia viime vuonna, kun en ollut täällä. Näen hyviä asioita sekä asioita, joiden parissa hänen on työskenneltävä. Yritämme auttaa häntä siinä. Katsotaan, pystyykö hän korjaamaan asian, olemaan tehokas ylivoimassa ja auttamaan meitä hyökkäyspäässä. Tarvitsemme sitä, muttemme sen kustannuksella, että jokaisessa pelissä menetämme 2-3 maalia, McLellan pyöritteli medialle.
Kovaltshuk ei ole kolmessa treenipelissään saanut aikaan ainuttakaan pistettä. Myöskään sopivaa kentällistä ei veteraanihyökkääjälle ole vielä löytynyt.
Harjoitusleirin perusteella on joka tapauksessa selvää, että nyky-NHL:ään hidasliikkeisen Kovaltshukin on pystyttävä monipuolistamaan peliään, muuten komea ura vetelee viimeisiään. Pelkkä hyvä laukaus ei riitä tämän päivän NHL:ssä, jos pelaaja ei ehdi laukaisupaikoille.
Internetin keskustelupalstoilla Kovaltshukin kiinnittämistä viime vuoden kesällä pidetäänkin GM Rob Blaken kenties pahimpana virheenä, olihan seuralla mahdollisuus hankkia veteraanin sijaan riveihinsä esimerkiksi Carolina Hurricanesista Buffalo Sabresiin lopulta kaupattu, lähes kymmenen vuotta venäläistä nuorempi ja valovuoden nopeampi Jeff Skinner.
Tuleva kausi osoittaa, onko 6,25 miljoonaa dollarin jättipalkkaa vielä kahden kauden ajan tienaavasta Kovaltshukista tulossa seuralle samankaltainen riippakivi, mitä Milan Lucic oli parin kauden ajan Edmonton Oilersille.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!