Suomen nuorten maajoukkue epäonnistui – jäi kolmessa pelissä ilman suoria voittoja: ”Yksittäisiä pelaajia ei voi syyttää”
Kuva: Juha Tamminen
Suomen alle 17-vuotiaiden maajoukkue pelasi viikonloppuna Venäjän vastaavaa ikäluokkaa vastaan kolme maaottelua Vierumäen urheiluopistolla. Sinivalkoiset eivät onnistuneet voittamaan yhtäkään koitosta varsinaisella peliajalla.
Perjantaina itänaapuri voitti jatkoajalla 4-3, lauantaina Suomi sentään korjasi päänahan voittolaukauskisassa luvuin 3-2. Sunnuntaina Venäjä löylytti otteluiden isäntäjoukkueen jäänrakoon lukemin 6-2.
– Pelasimme tässä tiukkarytmisessä tapahtumassa kolme ottelua peräkkäisinä päivinä. Alla oli kaksi hyvää ottelua. Kolmanteen otteluun valmistautuminen oli aika paljon henkistä hommaa sekä viestintää pelaajien suuntaan, Leijonien viestintäosasto ja joukkueenjohtaja Hannu Saintula arvioivat Suomen Jääkiekkoliiton sivuilla.
– Venäjä onnistui siinä paremmin ja ansaitsi voittonsa, me emme olleet riittävän hyviä. Meidän on vielä opeteltava noita asioita – koko porukan, pelaajien ja staffin, tämä on yhteinen juttu. On tehtävä asioita huolellisemmin ja paremmin.
Päätöspelissä Suomi kärsi vajetta niin puolustus- kuin hyökkäyspelissä.
– Ne eivät olleet sillä tasolla, jonka kansainvälisen ottelun voittaminen vaatii. Pelin pitää olla kokonaisvaltaista, kyseessä ei ole puolustajat ja hyökkääjät vaan puolustaminen ja hyökkääminen. Aiemmin ne ovat meillä toimineet, mutta nyt niin ei ollut.
Joukkue ei tehnyt sovittuja asioita yhdessä.
– Yksilöinä yritimme tehdä asioita oikein, mutta kun se tulee vähän pakotettuna, peli sakkaa. Nyt niin kävi. Pojat yrittivät kaikkensa. Yksittäisiä pelaajia ei voi syyttää, he yrittivät parhaansa, mutta tänään rytmit eivät olleet kohdallaan.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- HPK: maajoukkuepuolustajan sopimus purettu!
- Liigan pudotuspeliennakko – Tappara & KooKoo: Rysähtääkö finaalisarjassa kaikkien aikojen sensaatio?
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Liigan supertähti Simon Hjalmarsson: uusi seura