Sebastian Aho palasi vielä kesän kutkuttaviin tapahtumiin: ”Nyt kun ajattelen sitä…”
Carolina Hurricanesin Sebastian Aho odottaa jo innolla paluuta Raleighiin ja siellä syyskuun puolivälissä alkavaa NHL-kauteen valmistavaa harjoitusleiriä.
Suomalaishyökkääjä riskeerasi paluunsa tuttuihin maisemiin allekirjoittamalla heinäkuun alussa Montreal Canadiensin tekemän offer sheet-tarjouksen.
Ahon oikeudet omistava Hurricanes kuitenkin vastasi sääntöjen mukaisesti viikon sisällä Canadiensin viisivuotiseen ja 42,27 miljoonan dollarin arvoiseen tarjoukseen ja piti ykköstähtensä riveissään.
Aho kertoo nyt olevansa helpottunut kuinka kaikki lopulta järjestyi.
– Se on nyt ohi, eikä sitä tarvitse miettiä nyt seuraavaan viiteen vuoteen, Aho kertoi NHL.comille.
Suomalainen kertoi harjoituskauden tärkeimmäksi tavoitteekseen sen, etteivät jatkosopimusneuvottelut jatku syyskuuhun asti ja riskeeraa harjoitusleirille osallistumista. Offer sheetin hyväksyminen johtuikin halusta varmistaa tämä seikka.
– Halusin, että voin olla leirillä ja tämä prosessi auttoi siinä, Aho painottaa ja jatkaa:
– Se (offer sheetin hyväksyminen) ei ollut helppo ratkaisu eikä aikaa päätöksen tekemiseen ollut kuin korkeintaan päivä, mutta se tuntui oikealta ja nyt kun ajattelen sitä olen hyvin tyytyväinen tilanteeseeni. Olen iloinen Montrealille tarjouksesta, mutta olen onnellinen Carolinassa, Aho hehkutti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!