NHL-puolustajalta rajua tekstiä taalaliigan päätöksestä jättää olympialaiset väliin: ”Kuin isku palleille!”
Kokenut ruotsalaispuolustaja Anton Strålman oli usean muun NHL-tähden tapaan enemmän kuin pettynyt taalaliigan taannoiseen päätökseen vetäytyä vuoden 2018 olympialaisista.
Tampa Bay Lightningista Florida Panthersin riveihin tulevaksi kaudeksi siirtynyt 33-vuotias Strålman kuvaileekin tunteitaan olympialaisten väliin jäämisestä kovin sanoin The Athleticille antamassaan haastattelussa.
– Jos minut ryöstetään toistamiseen omistajien toimesta, sytytän jotain palamaan. Se (NHL:n päätös) oli kova isku palleille. Olympialaiset olivat lapsena minulle suurempi tavoite kuin NHL. En edes tiennyt koko NHL:stä ennen kuin täytin kymmenen vuotta. Meillä ei yksinkertaisesti ollut mahdollisuutta seurata NHL-pelejä. Näin NHL:ää ainoastaan uutisissa silloin tällöin, puolustaja lataa.
– Olympiakulta 1994 ja MM-kullat 1991 ja 1992 – niiden hetkien parissa kasvoin. Joten kun olisin luultavasti ollut lähellä olympiapaikkaa 2018, päätös oli vaikea niellä. Nyt minun on pelattava kolme vuotta lisää saadakseni uuden mahdollisuuden, konkaripakki voivottelee.
NHL ei ole vielä ilmoittanut mahdollisesta osallistumisestaan vuoden 2022 olympialaisiin.
LUE MYÖS: Rasmus Ristolainen jäämässä sittenkin Buffaloon? Näin seurapomo aikoo ratkaista palkkakatto-ongelmat
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!