Kovapalkkainen NHL-puolustaja ostettiin ulos sopimuksestaan
Torstaina siirtolistalle Calgary Flamesin toimesta asetettu puolustaja Michael Stone ei herättänyt kiinnostusta muiden NHL-seurojen joukossa, minkä vuoksi Flames ostaa ulos viimeisen vuoden miehen 3-vuotisesta, kokonaisarvoltaan 10,5 miljoonan dollarin suuruisesta sopimuksesta.
Stonen sopimuksen ulosostaminen vaikuttaa Flamesin palkkakattoon 1,16 miljoonan dollarin verran kahden seuraavan kauden ajan.
Viime kaudella veritulpasta kärsinyt 29-vuotias Stone pelasi koko kauden aikana Flamesin paidassa vain 14 ottelua. Isokokoinen kanukki ei vastannut muutenkaan 3,5 miljoonan dollarin vuosipalkkansa edellyttämiin odotuksiin, minkä lisäksi tulevalla kaudella mies olisi vajonnut Flames-pakistossa entistä alemmas Juuso Välimäen ja Rasmus Anderssonin taakse.
Yhtenä syynä Stonen sopimuksen ulos ostamiselle oli lisäksi Flamesin tarve kiinnittää sopimuksiin kaksi nuorta RFA-hyökkääjäänsä. Sekä Matthew Tkachuk että Andrew Mangiapane ovat yhä ilman jatkosopimusta.
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Liiga-valmentaja sai sairauskohtauksen – joutui sairaalahoitoon
- Raimo Helmisestä hurja paljastus – Urheilucast: Leijonat tarjosi jättipalkkaa
- TPS:ssä jysähti – Petteri Lindbohm vaihtaa seuraa!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä