Jussi Jokisella iso rooli MM-kultaleijonan paluussa Liigaan: ”Jussin kanssa soiteltiin ja alettiin fiilistelemään”
Kuva: Juha Tamminen
Isoin odotuksin tulevaan Liiga-kauteen valmistautuva Oulun Kärpät vahvistui kesällä paluun seuraan tehneellä vuoden 2011 MM-kultaleijona Janne Pesosella.
Vuoden sopimuksen Kärppien kanssa sorvannut konkari pelasi oululaisten riveissä viimeksi kaudella 2007-08 voittaen kauden päätteeksi SM-kultaa. Sen jälkeen nyt 37-vuotiaan hyökkääjän ansioluettelo on kasvanut MM-kullan lisäksi Venäjän ja Ruotsin mestaruuksilla.
Pesosen kotiinpaluun taustapiruna toimi viime kaudella itse paluun kotimaan Liigaan tehnyt, lähes 1000 NHL-ottelua urallaan pelannut Jussi Jokinen.
– Kyllä se on aina siellä takaraivossa ollut, että olisi kiva joskus palata tänne, ja sitten Jussin kanssa keväällä soiteltiin, ja alettiin vähän fiilistelemään, että mitä jos se olisi jo ensi vuonna. Kyllä se siitä alkoi aika nopeasti hahmottua, ja tuli sellainen intuitio, että tämä on nyt todellakin se oikea ratkaisu, eikä ole tarvinnut katua sitä päätöstä, Pesonen kertoo Kärppien kotisivuilla.
Oululaiset lähtevät tulevaan kauteen mestaruus mielessään.
– Tosi hyvältä näyttää. Siinä on monen näköistä kaveria ja eri tyyppisiä ihmisiä ja pelaajia. Kaikki ovat samalla idealla liikkeellä, että lähdetään kehittämään itseämme pelaajana ja ihmisenä. Luulen, että sitä kautta saadaan paras mahdollinen tulos myös joukkueena, hyökkääjäkonkari jatkaa.
Voit kuunnella Pesosen haastattelun kokonaisuudessaan Kärppien kotisivuilta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa